Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Joonas Immonen nähnyt Hakan nousun – ”Vuosien varrella on tapahtunut iso muutos”

Maalivahti Joonas Immonen on Anton Popovitchin jälkeen pisimpään FC Hakan edustusjoukkuetta edustanut pelaaja nykyjoukkueesta. Hakasta onkin kasvanut Janakkalan Pallon kasvatille oma seura.

Turengista lähtöisin oleva Immonen aloitti jalkapallon Janakkalan Pallossa ja löysi heti oman pelipaikkansa.

– Olen aina ollut maalivahtina. Kävelin jo maalinvahdin hanskat kädessä. Kummisedän poika Jarkko Ollikainen pelasi silloin FC Hämeenlinnassa. Häneltä sattui menemään myös etuhampaat samaan aikaan kuin minulla, niin sekin hauskalla tavalla vahvisti halua pelata maalivahtina, Immonen kertoo.

JanPan jälkeen Immonen siirtyi Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan, josta tuli lopulta Hakaan.

– Menin HJS:aan joskus 10-11-vuotiaana hakemaan kilpailullisia pelejä. Silloin oli vielä piirijoukkueita ja ajattelin olevan paremmat mahdollisuudet niihin, jos pelaisi isommassa seurassa ja lopulta pääsinkin siihen. Ensimmäiset pelini Kakkosessa pelasin FC Hämeenlinnan paidassa, kun olin 14-15-vuotias ja olin pari vuotta heidän ringissään. Yhtenä kesänä olin Hakan testissä ja sen jälkeen tulin tänne. Taidan olla pisimpään edustusjoukkuetta edustanut ”Popon” jälkeen, miettii Immonen.

Näiden vuosien varrella Immoselle on kehittynyt jo iso Haka-sydän.

– On kyllä. Siihen on kyllä kasvanut sisään.

Immonen lisäksi JanPan kasvattien lippua Veikkausliigassa kantaa myös Hakassa pelannut Eero-Matti Auvinen, joka pelasi aiemmin VPS:ssa ja teki täksi kaudeksi sopimuksen HIFK:n kanssa. Pienellä paikkakunnalla ei juuri ollut paikallisia jalkapalloidoleita, mutta se ei estänyt nuoren pelurin haaveita nousta huipulle jalkapalloilijana.

– Idolit olivat niitä ketä TV:stä näki ja lähti sitten seuraamaan. Isäni pelasi myös JanPassa ja heidän pelejään tuli tietenkin katsottua paljon ja oltua kentän laidalla. Siitä se veri lähti sitten vetämään.

Immonen on myös kokenut Hakan taistelut vuosien varrella Ykkösessä sekä nähnyt ne ylä- ja alamäet sekä pelikentällä että sen ulkopuolella. Nyt tilanne näyttää hänen mukaansa kaikin puolin paremmalta joka osa-alueella.

– Vuosien varrella on todellakin tapahtunut iso muutos. Yksi iso asia on tietenkin se, että rahallisesti asiat ovat paljon paremmalla tolalla ja se näkyy oikeastaan kaikessa. Tilanne on nyt ehdottomasti parempi kuin mitä se on joskus ollut.

Joukkueen pelillisestä kehityksestä Immonen antaa paljon kunniaa päävalmentaja Teemu Tainiolle.

– ”Teme” on tosi iso osa sitä. Hän on pelaajaläheinen ja hän on tuonut huumoria sekä pukukoppiin että kentälle. Kun tehdään töitä, niin ne tehdään 100-prosenttisesti, mutta ne tehdään silti hyvällä fiiliksellä ja pieni pilke silmäkulmassa. Hän on tuonut hyvää fiilistä ja saanut esiin kaikkien parhaat puolet kentällä. Pelaajilla on itseluottamusta yrittää kentällä ja olla oma itsensä. Vaikka virheitä tulee, niin niitä ei tarvitse pelätä, vaan ne sitten korjataan seuraavaksi kerraksi. Meillä on pukukopissa todella vahva yhteys joukkueessa eikä missään ole vielä ollut tällaista joukkuehenkeä. Sillä on iso vaikutus.

Vaikka Immonen on edustanut Hakaa jo pitkään, niin hän ei ole missään vaiheessa noussut Hakan kiistattomaksi ykkösvahdiksi. Hän teki debyyttinsä Hakassa kaudella 2015 käväisten yhdessä ottelussa kentällä, mutta hänen todellinen läpimurtonsa osui seuraavalle kaudelle.

 

Immonen oli tuolloin talvella pääosin A-junioreiden ykkösmaalivahtina ja edustusjoukkueen nokkimisjärjestyksessä Ville Kauppisen ja Tuomas Karjalahden takana. Yhtäkkiä Immonen nousi torjuntavastuuseen ja hoiti leiviskänsä mallikkaasti.

– ”Viki” taisi olla silloin loukkaantuneena ja ”Karkki” loukkaantui heti ensimmäisessä pelissä, joten pääsin silloin pelaamaan. Silloin taisin olla pienoinen ykkösmaalivahti ja pelasin 16 peliä. Sen jälkeen pelejä on tullut kausittain kymmenen molemmin puolin.

Haastajan rooli on ajoittain vaikea, sillä halu näyttää sekä paine onnistumisesta on koko ajan läsnä.

– Kaikki lähtee harjoituksista ja joka päivä pitää näyttää, että kuuluu kentälle. Se on henkisesti aika haastavaa, kun koko ajan on paine onnistumisesta eikä tiedä koska se seuraava mahdollisuus tulee.

Immonen uskoo näyttöpaikkansa tulevan myös tällä kaudella.

– Totta kai sitä odottaa ja kova on luotto, että Veikkausliigadebyytti tällä kaudella tulee. Pelejä pelataan sellaiseen tahtiin, että jokaista pelaajaa tarvitaan. Sitä odotan tietysti kovasti.

Tällä kaudella Michael Hartmann kantoi vastuun Suomen Cupin peleissä ja on aloittanut myös molemmat ottelut Veikkausliigassa. Kolmantena maalivahtina Hakan ringissä on nuori Kalle Kohonen. Immonen myöntää kilpailutilanteen olevan kova, mutta samalla hyvähenkinen.

– Tulemme toimeen kilpailutilanteessa tosi hyvin, kuten on ollut muinakin vuosina. Meillä on hyvä ja tervehenkinen kilpailu Michael kanssa ja hän on kyllä huippuäijä. Tsemppaamme ja puskemme toisiamme eteenpäin. Kalle käy myös treeneissämme joskus ja saa varmasti samalla hyvää oppia molemmilta.

Immosella on selvänä mielessään omat kehityskohteensa.

– Vahvuudet löytyvät varmaan lähitorjuntapelissä ja avaamisessa sekä potkutekniikassa. Suurin kehityskohde on sitten keskityspallo. Se ei ole pelkästään pituuskysymys, vaan enemmän pelinlukemisesta, maalivahdiksi keskikokoinen 183-senttinen Immonen heittää.

Hakalla on takanaan kaksi ottelua Veikkausliigassa, joista saldona on yksi piste. Haka avasi pelit 1-1-tasapelillä FC Honkaa vastaan ja taipui klassikossa HJK:n vieraana tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen 1-3. Seuraavaksi Hakalla on vielä kaksi vieraspeliä edessä ennen paluuta Tehtaan kentälle. Perjantaina 17.7. Haka kohtaa vieraskentällä RoPS:n ja keskiviikkona 22.7. on edessä lauttamatka IFK Mariehamnin vieraaksi.

– Tässä saa nyt reissata Suomea ylös ja alas, Immonen naurahtaa.

– Kyllä näen, että tähtäämme sinne kuuden joukkoon. Meillä on ollut nyt kaksi mitalisuosikkia vastassa ja Honkaa vastaan meillä oli mahdollisuudet kolmeen pisteeseen, mutta HJK-pelissä meillä ei ollut hirveästi saumaa. Päästimme vähän liian helppoja maaleja. Seuraavista peleistä pitää sitten raapia voitot, korostaa Immonen.

 

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT