Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Joko EIF kaatuu torstaina?

Hakan ottelut Miesten Ykkösessä jatkuvat torstaina kotiottelulla, kun Tehtikselle saapuu vierailemaan Ekenäs IF Tammisaaresta. Torstain vieraat ovat olleet Hakalle aikamoinen peikko kuluvalla kaudella, sillä Haka ei ole sarjanousijana Ykköseen tullutta EIF:ää onnistunut tänä vuonna voittamaan.

Tehtiksellä toukokuussa Haka kiri peräti neljästi EIF:n johtoaseman tasoihin ottelussa, joka päättyi lopulta 4-4-tasapeliin. Kesällä Tammisaaressa Hakan esitys ei jättänyt jälkipolville tarinoitavaa ja EIF otti selvän 3-1-voiton. Hakan päävalmentaja Kari Martonen tunnustaakin, että revanssihenkeä on ilmassa sunnuntaina paljon.

– Kyllä meillä on paljon revanssihenkeä torstain ottelussa. Kaksi edellistä ottelua EIF:iä vastaan ovat olleet meiltä pelillisesti todella huonoja ja siihen on nyt kotona saatava parannus.

Hakan edelliset ottelut ovat kuitenkin antaneet viitteitä paremmasta. Peliesitykset ovat pysyneet kasassa kolme ottelua putkeen ja vaikka Kemistä tappio tulikin, niin näiden päälle on hyvä rakentaa myös torstain voittoa. Viimeksi Hakan kotivireen sai tuta PK-35 Vantaa, joka kaatui Jarno Mattilan maalilla tyylikkäästi 1-0. EIF on saanut levätä kunnolla ennen torstain koitosta, sillä vieraiden edellinen ottelu on elokuun lopulta. Silloin ottelu FC Jazzia vastaan päättyi Tammisaaressa maalittomana.

– Nyt kohdataan oikeastaan kolmatta kertaa peräkkäin joukkue, jossa ulkomaalaispelaajat ovat oikeasti vahvistuksia. EIF:n hyökkäyspäässä on paljon taitoa ja heidän hyökkäyspelinsä nojaa näiden vahvistusten taitoihin ja vaarallisuuteen, Martonen pohtii.

Kauden aiempien EIF-koitosten tulokset ovat yhdistelmä omaa huonoa peliä ja vastustajan vahvuuksia. Niistä on Haka-leirissä otettu opiksi ja torstaina kotiyleisö aiotaan palkita voitolla parantamalla omaa peliä entisestään viime peleihin verrattuna.
– Aikaisemmissa keskinäisissä peleissä meidän kenttätasapaino ei ole pysynyt ja EIF on päässyt hyökkäämään vaarallisesti vastaan. He puolustavat myös tiivisti ja tulevat kaksinkamppailuihin kovalla voimalla. Meidän pitää pystyä ohittamaan heidän prässinsä ja maltilla riisua heidän puolustukselliset vahvuutensa, Martonen tietää.

Hyökkäyspäästä löytyy myös yksi suuri kehittämisen kohde viime peleihin verrattuna.

– Hyökkäyspään tilanteiden päättämisissä meidän pitää olla huolellisempia. Pitää ottaa enemmän vastuuta ratkaisuista ja tunnistaa tilanteet milloin pitää syöttää ja milloin pitää ladata pallo verkkoon, Martonen vaatii.

Sarjataulukkoa vilkaisemalla saa helposti selville sen, että panosta ottelussa riittää. Haka ottaisi voitolla ison askeleen kohti sarjan ylempää puolikasta ja yhtä ylimääräistä kotiottelua tulevalle kaudelle. Voiton myötä jopa haaveet liigakarsintapaikasta säilyisivät hengissä. Torstain vieraat karkaisivat voitolla jo seitsemän pisteen päähän putoamispeikon hampaista, joten pisteet kelpaavat takuulla kummallekin joukkueelle.

Hakan valmennus on seurannut viime päivien harjoituksia hyvillä mielin, eikä Martosella ole pienintäkään epäilystä etteivätkö omat suojattinsa syttyisi torstaina taisteluun pisteistä.

– Kokoonpanon puolesta tilanne on hyvä ja vaihtoehtoja löytyy. Harjoituksissa on ollut viime päivinä hyvää, tervettä kilpailua pelipaikoista, mikä on tietenkin valmennuksen näkökulmasta hieno asia, Martonen iloitsee.

Hakan ja EIF:n välinen Ykkösen koitos alkaa Tehtiksellä torstaina 10.9. klo 18.30. Matsietkot pelataan Ravintola Stellassa klo 16.30 alkaen. Jälkipelit potkitaan puolestaan heti ottelun päätyttyä Tehtiksen Paviljongissa.

Otteluun on ilmainen kuljetus Hämeenlinnasta. Bussi lähtee Wetterhoffin pysäkiltä klo 17.15. Otteluun voi ostaa myös mobiililipun: http://w-zup.com/kauppa/wzup/etusivu.html#!/products/4900

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT