Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jami Kyöstilä: ”Hakassa on hyvä kehittyä pelaajana”

Haka venytti tappiottoman putkensa Ykkösessä jo yhdeksän ottelun mittaiseksi, kun joukkue saalisti tasapelin Gnistanin vieraan Oulunkylässä viime perjantaina.

Muutama Hakan pelaaja on ollut avauskokoonpanossa jokaisessa tappioputken aikaisessa ottelussa. Yksi heistä on 21-vuotias puolustaja Jami Kyöstilä. Kyöstilä tuli Hakaan A-juniori-ikäisenä ennen kautta 2015 ja debytoi Ykkösessä jo samalla kaudella, mutta läpimurto vakituisesti pelaavaan kokoonpanoon sai odottaa tähän kauteen saakka.

– Tosi hyvältä tuntuu nyt, kun olen päässyt pelaamaan enemmän. Oma pelaaminen on mennyt eteenpäin ja tuntuu, että koko ajan olen oppinut lisää asioita futiksesta.

Hyvät otteet kentällä ruokkivat totta kai myös itseluottamusta.

– Se on kenties se tärkein asia. Itseluottamus on noussut ja uskon, että olen pystynyt auttamaan myös joukkuetta kentällä.

Haka menetti alkukaudesta pisteitä otteluiden loppuhetkien nukahduksiin. Se on yksi asia, mikä on pitänyt saada kuntoon tappiottoman putken mahdollistamiseksi.

– Kyllä me olemme kauden kuluessa saaneet pelaamistamme eteenpäin. Nyt pelissä on tietynlainen rytmi ja otteluiden loppuminuuteille olemme löytäneet oikean asenteen, Kyöstilä ruotii.

Kyöstilä kuuluu siihen joukkoon Hakan pelaajia, joiden sopimuksessa on seuran optio myös tulevasta kaudesta. Kyöstilä itse haluaisi jatkaa Tehtiksellä, eikä vähiten valmennuksen takia.

– Taisi olla niin, että syyskuun loppuun mennessä seuran pitää käyttää sopimuksessani oleva optio, jos sen aikoo tehdä. Erittäin mielelläni jatkaisin kyllä täällä, sillä Hakassa on hyvä kehittyä pelaajana. ”Keke” (Keith Armstrong) ja Jari (Pyykölä) vaativat pelaajilta tosi paljon, mutta niin pitääkin vaatia, että me voimme kehittyä. Homma on toiminut koko ajan hienosti.

Kautta on jäljellä viisi ottelua ja Hakan tavoitteeksi on jäämässä Ykkösen kotiedun, eli sarjan ylemmältä puolikkaalta irtoavan ylimääräisen kotiottelun tavoittelu ensi kaudeksi. Mahdollisuus on totta kai vaikuttaa vielä myös sarjan nousutaisteluun.

– Jokaista ottelua lähdemme voittamaan ja katsomaan kuinka hyvin pystymme sekoittamaan sarjan kärjen tilannetta.

Hyvä tilaisuus kärjen sekoittamiseen on jo torstaina, kun nousutaistossa vahvasti mukana oleva Turun Palloseura saapuu Tehtikselle. Kahdesti joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo Turussa. Ensimmäisestä kamppailusta Haka taisteli pisteen mukaansa 1-1-tasapelin myötä pelattuaan yli puoliajan verran vajaalla Ville Kauppisen punakortin jälkeen. Toisella Turun vierailulla Haka oli vastaantulija ja TPS otti vakuuttavan 3-0-voiton.

– Todella kova matsi on luvassa. TPS on ollut jo pitkään kovassa vireessä ja voitti juuri edellisessä pelissä ”Granin” (Grankulla IFK) 3-1. Torstaina ei pisteitä kuitenkaan ole turkulaisille luvassa, Kyöstilä päättää.

Hakan ja TPS:n välinen Ykkösen kamppailu pelataan Tehtiksellä torstaina 14.9. kello 18.30 alkaen. Etkot potkitaan Tehtiksen Paviljongissa kello 17.30 alkaen ja jälkipelit pelataan Paviljongilla välittömästi ottelun päätyttyä. Tervetuloa kannustamaan Haka voittoon!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT