Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Iso pala Tainion palapeliin – Luiyi de Lucas palaa Valkeakoskelle!

Mitä olisi perjantai ilman toista kovan luokan sopimusuutista?

FC Hakan kauden 2022 joukkueen rakennus sai ison aukon täytettyä, kun viime kauden päätteeksi valkopaidat jättänyt Luiyi de Lucas päättikin palata Valkeakoskelle yhden vuoden mittaisella sopimuksella.

– Tämä on seura, missä olen ollut onnellisin ammattilaisurani aikana niin kentällä, kuin sen ulkopuolella, toppari valottaa ratkaisunsa syitä.

De Lucas kertoo myös, että sai useita tarjouksia Suomesta, mutta ei kokenut niiden merkitsevän yhtä paljon, kuin Haka. Siirto myös muualle Eurooppaan oli lähellä, mutta neuvottelut päättyivät lopulta Hakan eduksi.

– Lucasilla oli vaihtoehto Euroopassa, joka kuivui kokoon. Sen jälkeen hänellä oli kova halu palata takaisin Hakaan. Ilman meidän tukiryhmiä meillä ei olisi ollut mahdollisuutta saada sopimusta aikaan. Iso kiitos heille ja iso osoitus seuran yhteisöllisyydestä, toimitusjohtaja Olli Huttunen valottaa asioiden etenemistä.

Myös päävalmentaja Teemu Tainio on luonnollisesti erittäin tyytyväinen yhden Veikkausliigan parhaista toppareista kiinnitykseen.

– Luiyi on osoittanut olevansa laatupelaaja! Oltiin jo valmistauduttu hänen lähtöön, joten tämä oli todella hieno uutinen, että saimme hänen mukaan. Kiitos kaikille jotka mahdollistivat sopimuksen!

– Luiyilla itsellä oli loppujen lopuksi iso tahtotila palata meille ja nimenomaan tässä vaiheessa, että pääsee valmistautumaan kauteen muiden kanssa.

Paitsi Tainio korostaa de Lucasin omaa tahtotilaa, niin myös päävalmentaja, kuin seurajohto saa pelaajalta isot kiitokset.

– Haluan ensinnäkin kiittää ”Temeä”, että hän taisteli minun saamiseksi tänne, sekä seurajohtoa siitä työstä, mitä ovat tehneet eteeni.

Viime kaudella myös kannattajien kauden pelaajaksi äänestetty toppari liittyy joukkueen vahvuuteen jo ensi viikolla. Halu päästä joukkueen mukaan hyvissä ajoin kertoo paljon miehen halusta tehdä töitä menestyksen eteen tulevalla kaudella.

– Erittäin onnellinen ja nälkäinen päästessäni pelaamaan täällä jälleen, sillä viimeinen ottelu ei päättynyt toivomallani tavalla.

– Tiedän, että tämä kausi tulee olemaan erilainen ja tulen tekemään kaikkeni, että olemme mahdollisimman korkealla kaikissa kilpailuissa, joissa olemme mukana!

Hakan joukkue täydentyy sopimuksen myötä 24 pelaajaan. Päävalmentaja Tainio vaikuttaa varsin tyytyväiseltä tämän hetken tilanteeseen ja luotto tulevien hankintojen suhteen on kova.

– Joukkueen rakennus edistyy pala palalta ja olen tyytyväinen tilanteeseen. Hyökkäykseen vielä etsimme selkeitä vahvistuksia. Verkot ja neuvottelut ovat taustalla käynnissä kokoajan.

FC Hakan sopimuspelaajat:
Mika Hilander, Aatu Hakala, Kalle Kohonen, Seth Saarinen, Eero-Matti Auvinen, Niklas Friberg, Henri Malundama, Topias Listo, Atte Sihvonen, Tino Purme, Donaldo Acka, Oiva Laaksonen, Janne-Pekka Laine, Miro Salminen, Salomo Ojala, Jesse Huhtala, Logan Rogerson, Vigori Gbe, Elias Collin, Konsta Mervelä, Felix Lehtinen, Thomas Saarinen, Oliver Whyte ja Luiyi de Lucas.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT