Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Ilveksen vuoro viedä Pirkanmaan derby

Kesän toinen pirkanmaalaisjoukkueiden kohtaaminen päättyi Ilveksen juhliin, sillä tamperelaiset maksoivat kesäkuisen Cupin kalavelkansa ja veivät täydet kolme pistettä mukanaan maalein 0-2.

Tulos oli luonnollisesti koskilaisille iso pettymys, sillä vieraat joutuivat lähtemään otteluun todella siipirikkoisina. Ehkä etukäteen merkillepantavin asia Ilveksen kokoonpanossa oli kolmen alakerrassa pelanneet Miska Rautiola ja Juho Pietola, joista ensimmäinen ei ole ollut edes Ilveksen kokoonpanossa aiemmin tällä kaudella ja jälkimmäisellekin minuutteja oli kertynyt vain 16.

Kotijoukkueella oli siis mainio sauma iskeä vielä torstaina myöhään Dublinissa pelannut paikallisvastustaja kanveesiin. Toisin kuitenkin kävi, sillä vieraat olivat alusta alkaen terävämmällä jalalla liikkeellä ja iskivät maalit sillä tavoin, kuin Teemu Tainion pelikirjaan oli kirjoitettu kotijoukkueen osalta.

– Meidän pelisuunnitelma ei toteutunut tänään ollenkaan. Me haluttiin olla suoraviivaisia ja pelata linjan taakse. Toiselle puoliajalle painotettiin vielä enemmän sitä suoraviivaista peliä.

Toinenkaan puoliaika ja hivenen suoraviivaisempi peli ei kuitenkaan tuonut Hakalle maaleja. Ilves sen sijaan iski maalin molemmilla puoliajoilla ja niistä vastasi sama mies, Ilari Mettälä. Miehellä oli paikka hattutemppuunkin, mutta ottelun alkuminuuteilla Jakob Tånnander veti pidemmän korren.

Ilves oli tänään selkeästi nälkäisempi. Huolimatta lukuisista poissaoloista, tai ehkä siitä johtuen, se piti varsinkin ottelun ensimmäisellä jaksolla vauhtia yllä. Valkopaidoilla sen sijaan ei ollut tänään se paras päivä.

– Liian moni pelaaja jäi tänään omasta tasostaan. Me tiedetään, että Veikkausliigassa pitää kaikkien kaivaa se A-peli esille tai muuten meillä on vaikeaa, Tainio totesi.

Toisella jaksolla ja varsinkin ottelun lopussa Haka löysi tarvittavan kirivaihteen onnistuen luomaan hyökkäyksiä Ilveksen maalille. Liian usein ratkaiseva syöttö oli kuitenkin osoitteeton tai jäi vastustajan jalkaan, eikä hyvä yritys täten johtanut toivottuun lopputulokseen.

Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss puolestaan kertoi ottelun jälkeen olevansa erittäin ylpeä omistaan.

– Tiedän mitä moni ajatteli, kun näki meidän puolustuslinjan, mutta mulla oli hyvinkin luottavainen olo. Meidän treenaaminen on ollut niin laadukasta ja Juho on ollut mukana koko ajan ja Miska ollut jo viikkoja kanssa mukana. He on tavallaan odottanut, että saavat palkinnon omasta työstään.

Kuvat: Jussi Rämä

Ilveksen raportin pääset lukemaan täältä.

Ottelun huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Ottelun tilastot täältä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT