Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakapeliitat on ollut Hakan tukena jo yli kymmenen vuotta

Hakan virallinen kannattajaryhmä Hakapeliitat perustettiin kauden 2006 alla silloisella Hakafanien keskustelufoorumilla, joka on sittemmin valitettavasti kadonnut bittiavaruuden syövereihin.

Heti ensimmäisellä kaudellaan Hakapeliitat pääsivät juhlimaan yhdessä sankareidensa kanssa Veikkausliigan pronssimitaleita. Pronssimitalit varmistuivat kauden päättäneessä kotiottelussa MyPaa vastaan siitä huolimatta, että Haka hävisi tuon ottelun Tehtiksellä maalein 2-1. Tappiosta huolimatta pronssia juhlittiin antaumuksella niin kentällä kuin Tehtiksen päätykatsomossa, jonka N-osiossa Hakapeliitat ovat yhtä kautta lukuunottamatta Hakaa kannattaneet.

Hakan maalivahtina pelasi tuolloin Mikko Vilmunen ja hän juoksi vielä yksin kentälle muiden lähdettyä kopin puolelle ja heitti hanskansa päätykatsomoon.

– Joonas ”Johtaja” Kallio ne muistaakseni nappasi kiinni, mutta ojensi lopulta minulle, kun tiesi minun olevan maalivahti. Tuossa ne Vilmusen hanskat nököttivät kunniapaikalla levyhyllyn päällä monta vuotta ennen kuin edellisessä muutossa varisivat kuivuneina lattialle niin pahoin, että oli aika päästää hanskat viimeiselle matkalleen, muistelee yksi Hakapeliittojen perustajajäsenistä Mikko Aaltonen.

Vilmunen voitti lopulta tuolla kaudella historian ensimmäisen kannattajien vuoden pelaaja -äänestyksen ja sai nimensä ensimmäisenä Chopeen Maljan kylkeen.

Seuraavalla kaudella Haka voitti historiansa toistaiseksi viimeisen Veikkausliigamitalin. Se oli hopeinen ja varmistui Vuosaaressa Viikingeistä otetun 2-0-voiton myötä. Juhlat olivat, jos mahdollista, edellisiäkin villimmät. Kaikki paikalla olleet muistavat varmasti edelleen maalivahti Aleksander ”Sasha” Dovbnyan voitontanssin.

Sittemmin mitalit ovat kiertäneet Hakan kauempaa, mutta Hakapeliit on pysynyt Hakan mukana, vaikka välissä tapahtuikin, jos nyt ei sukupolvenvaihdos, niin ainakin osittainen miehistönvaihdos. Nykyään Hakapeliittojen puuhamiehinä vaikuttavat muun muassa Mikko Koivisto ja Anssi Ollenberg sekä alusta asti mukana ollut Joonas Kallio.

Hakapeliittojen riveissä mennyt kausi on jo nollattu ja seuraavaa odotellaan.

– Innolla tässä jo odottelemme tulevaa kautta. ”Keken” ja ”Okan” paluu Hakaan ja kymmenen sopimuspelaajaa, jotka kaikki ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan hyvi Ykkösessä antaa hyvät lähtökohdat tulevaan kauteen, Ollenberg pohtii.

Haka on ollut nykymuotoisessa Ykkösessä mukana kaudesta 2013 alkaen ja se on ollut joka vuosi erittäin viihdyttävä ja tasainen jalkapallosarja.

– Joukkueiden voimasuhteista ei tietenkään voi tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa, mutta iskukykyinen ja yhtenäinen Haka on Hakapeliittojen lahjatoive, jota maltamme odottaa kyllä tarvittaessa ensi vuoden puolellekin, Ollenberg jatkaa.

Hakapeliittojen vakiokasvojen määrä liikkuu tusinan kieppeillä ja parhaillaan katsomossa Hakan puolesta on huutanut pitkälle kolmatta kymmentä kannattajaa. Lisää väkeä mahtuu tietenkin mukaan ja nyt mukaan lähteminen on entistä helpompaa Hakan lanseerattua myyntiin päätykatsomokausikortin.

Meistä jokainen voi kannustamalla vaikuttaa siihen, että kannattajat ovat Hakalle se kahdestoista kenttäpelaaja ja Tehtis vastustajille mahdollisimman hankala paikka vierailla, Ollenberg maalailee.

Hakan edustusjoukkue on poistanut pelaajien käytöstä numeron 12, sillä se on varattu jokaiselle Hakan kannattajalle. Viimeinen Hakan edustusjoukkueessa numeroa 12 kantanut pelaaja oli juuri jatkosopimukseen nimensä pannut maalivahti Ville Kauppinen. Kauppinen tietää itsekin Hakapeliittojen mukana aikanaan olleena kannattajien merkityksen kentällä taistelevalle joukkueelle.

– Ainahan kannattajat ovat tärkeä asia. Mitä enemmän kannattajia ääntä, niin sitä mukavampi ja parempi fiilis on pelata. Kannattajien tuesta saa hyvin lisätsemppiä ja fiilistä pelaamiseen.

Tehtiksen päätykatsomoon oikeuttavan kausikortin voit tilata 90 euron hintaan sähköpostilla osoitteesta: jonna.kauppinen@fchaka.fi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT