Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan nuori hyökkääjälupaus U18-maajoukkueen mukaan

Kaksivuotisen sopimuksen FC Hakan kanssa joulukuussa solminut, Hakajuniorien oma kasvatti, Oiva Laaksonen on valittu poikien U18-maajoukkueen leirille torstaista lauantaihin tällä viikolla.

17-vuotiaalta laitahyökkääjältä ei aiempaa kokemusta maajoukkueista löydy, mutta kutsu kuvastaa hyvin, että nuorukaisen valinta panostaa jalkapalloon avaa myös uusia mahdollisuuksia.

Laaksonen kertoi sopimusjulkaisunsa yhteydessä, että aiemmin tavoitteena on ollut Hakan edustusjoukkue, mutta pari vuotta sitten vaihtoi Hakan välietapiksi ja pidemmällä tähtäimellä tavoite on ulkomailla. Hyvänä välietappina voidaan nyt siis pitää myös pääsyä maajoukkueleirille mukaan.

Päävalmentaja Peter Lundbergin kutsu tavoitti Laaksosen tekstiviestitse, mutta täytenä yllätyksenä se ei hänelle kuitenkaan tullut.

– Hieman osasin odottaa sitä, sillä Erkka Lehtola ja Teemu Eskola olivat aiemmin olleet seuraamassa Hakan harjoituksia.

Lehtola ja Eskola tekevät Palloliitossa pelaajatarkkailua ja tällä kertaa seurannassa oli ainakin Laaksonen.

U18-päävalmentaja Lundberg kertoo Palloliiton tiedotteessa odottavansa uusien pelaajien näkemistä innoissaan ja toteaa myös, että etenkin hyökkäyspään osalta löytyy ominaisuuksiltaan paljon vaihtoehtoja tarjoavia pelaajia.

Laaksonen näkee, että sopimus Veikkausliigajoukkueen kanssa on ollut iso tekijä siinä, että kutsu leirille tuli. Sopimuksen allekirjoituksesta on kohta kolme kuukautta aikaa ja peluri näkee päässeensä hyvin Hakan joukkueeseen mukaan.

– On mennyt todella hienosti ja päässyt täysin joukkueeseen sisälle mukaan. Hienoa on ollut saada peliaikaa myös virallisissa peleissä ja tuntuu, että on oikeassa paikassa ja pystyy kehittymään.

Maajoukkueleiri antaa omalta osaltaan uuden mahdollisuuden kehittyä, mutta taistelu pelipaikoista on sielläkin kovaa. Laaksosen pelipaikalle on tarjolla muun muassa Hongan Niilo Saarikivi, HJK:n Casper Terho ja Ilveksen Linus Rönnberg.

– Ensin on tavoitteena päästä maajoukkueen vakioryhmään ja sen jälkeen saada enemmän peliaikaa. Kevään Baltic Cupiin olisi hienoa päästä mukaan!

Maajoukkue leireilee Eerikkilässä 25.-27. helmikuuta, mutta harjoituspelejä ei ole muita sovittuna tällä kertaa. Leirillä mukana olevat pelaavat kuitenkin keskenään ottelun, missä valmentaja Peter Lundberg pääsee näkemään heidät tositoimissa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT