Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan kuntoihme Jami Kyöstilä ei väsy edes tiukassa pelitahdissa – ”Mennään täysillä koko ajan”

FC Hakan puolustaja Jami Kyöstilä on noussut sekä joukkueen avainpelaajien joukkoon että Tehtaan kentän asiantuntevan yleisön suosikiksi. Periksi antamaton taskuraketti on kehittynyt vuosi vuodelta isoin harppauksin ja on nyt tekemässä läpimurtoaan liigatasolle.

Lammilta lähtöisin oleva Kyöstilä aloitti jalkapallon Lammin Vedon paidassa 5-vuotiaana josta siirtyi 12-vuotiaana Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan. Seuravaihdoksen myötä vaihtui myös pelipaikka.

– LaVessa pelasin keskikentällä, mutta kun siirryin HJS:n mukaan, niin kisataso nousi sen verran, että minut siirrettiin laitapuolustajaksi ja lopulta oma paikkani löytyi sieltä, Kyöstilä kertoo.

Hakan toinen laitapuolustaja Henri Malundama aloitti niin ikään keskikentältä, mutta siirrettiin pakiksi. Malundama kertoi aiemmassa haastattelussa, ettei aluksi varsinaisesti huutanut hurraa-huutoja pelipaikan vaihdon myötä. Kyöstilän kokemukset olivat samansuuntaiset.

– En minäkään siihen tyytyväinen ollut, mutta se johtui siitä, että joukkueessa oli minua parempia pelaajia keskikentälle enkä ollut sille paikalle tarpeeksi hyvä. Laitapuolustajasta muodostui minulle oma paikka ja huomasin kehittyväni siinä ja saavanani vastuuta.

Jalkapallon ohella Kyöstilä pelaili paljon muitakin pelejä ja salibandy pysyi jalkapallon rinnalla pitkään. Hän oli luomassa Lammin Salibandyn nousua valtakunnan huipulle.

– Salibandy pysyi pisimpään mukana ja sitä pelasin ihan 17-vuotiaaksi LaSB:n riveissä. Olin nostamassa sitä myös divariin ja nykyään he pelaavat liigassa, joten olen ollut osa sitä nousutarinaa. Siinä 17-18-vuotiaana jalkapallo alkoi viedä niin paljon aikaa, ettei pystynyt enää keskittymään salibandyyn.

Kyöstilällä oli iso osa myös Hakan viime kauden nousutarinassa. Hän debytoi Hakassa jo kaudella 2015 ja on noussut avainpelaajien joukkoon todenteolla parin viime kauden aikana. Kyöstilä tuli alun perin Hakaan A-junioreiden perustaessa yhteisjoukkueen HJS:n kanssa eikä tuolloin ajatuksissa ollut vielä nousu Veikkausliigaan.

– En ajatellut sillä tavalla, vaan halusin päästä ensin mukaan edustusjoukkueen rinkiin ja katsoa mihin omat rahkeet riittävät. Olen kehittynyt Hakan mukana ja on ollut hienoa olla mukana tätä tarinaa.

Jos on Kyöstilä kehittynyt harppauksin, niin hän on pistänyt ilolla myös Hakan kentän ulkopuolella tapahtuneen suunnanmuutoksen.

– Jokaisena vuotena ollaan jokaisella osa-alueella menty pikkaisen kerrallaan oikeaan suuntaan ja löydetty niitä oikeita palasia niin taloudellisesti, pelaajistossa kuin valmennuksellisesti. Palaset ovat hiljalleen loksahtaneet kohdilleen, Kyöstilä iloitsee.

Hakan pelaajat ovat kilvan kehuneet joukkuehenkeä eikä Kyöstiläkään tee siinä asiassa poikkeusta.

– Joukkuehenki on kehittynyt samalla kuin muutkin asiat, ja etenkin viimeiset pari vuotta on ollut tosi mukava olla tässä mukana.

Hakan alkukausi on ollut Veikkausliigassa tuloksellisesti hankala. Avausvoitto antaa odottaa vielä itseään, vaikka pelikentällä on nähty ajoittain hyviä otteita. Kyöstilä on nauttinut pelaamisesta Veikkausliigassa.

– Veikkausliiga on se seuraava steppi Ykkösestä. Kaikki ovat vähän nopeampia, kestävämpiä ja taitavampia kuin Ykkösessä. Veikkausliiga on ollut meille mahtava haaste joukkueena. Tässä on mennyt vähän aikaa totutellessa uuteen rytmiin ja siihen mitä pelaaminen Veikkausliigassa vaatii.

Kyöstilä sai ensimmäisen kosketuksensa Veikkausliigajalkapalloon jo kaudella 2014, kun hän pelasi Kakkosessa olleessa FC Hämeenlinnassa. Hämeenlinnalaisjoukkue kohtasi tuolloin Suomen Cupin ottelussa IFK Mariehamnin ja tiukkojen vaiheiden jälkeen taipui 2-4.

– IFK Mariehamn oli ensimmäinen liigajoukkue, jonka kohtasin. Tulin silloin vaihdosta kentälle ja siellä oli IFK:lla myös Petteri Forsell. Muistan, kun sain häneltä pallon pois ja sitä tuli muisteltua hyvillä mielin pitkään, naureskelee Kyöstilä.

Kyöstilä tunnetaan siitä, että hän jaksaa ravata laitaansa molempiin suuntiin koko 90-minuuttisen. Vahva kuntopohja on peruja kovasta ja tinkimättömästä harjoittelusta.

– Pelityylini ja ylipäänsä päivittäinen tekemiseni treeneissä on sellaista, että mennään täysillä koko ajan. Tykkään tehdä myös itsenäisesti paljon töitä ja kaikki lähtee siitä omasta halusta treenata ja pelata.

Kuntohirmua ei haittaa edes Veikkausliigan tiukka pelitahti.

– Ei ole vaikuttanut. On ollut vain tosi makeaa päästä pelaamaan.

Fyysiset ominaisuudet ovatkin yksi Kyöstilän aseista.

– Fysiikka ja voitontahto ovat varmasti sellaisia parhaita ominaisuuksia. Vihaan häviämistä ja teen kaikkeni sen eteen, ettemme häviä pelejä. Puolustuspelaamista täytyy pystyä parantamaan vielä. Parempi yksi vastaan yksi -puolustus ja tiivis joukkuepuolustus ovat niitä seuraavia steppejä joita täytyy ottaa. Sen jälkeen voidaan todenteolla alkaa valloittamaan liigaa, listaa Kyöstilä.

Kyöstilän intohimosta urheiluun ja harjoitteluun kertoo myös se, että hän on perustanut blogin asiasta. Nuorenurheilijantiehuipulle.com tarjoaa nuorille vinkkejä harjoitteluun ja terveelliseen elämään.

– Se on nuorille urheilijoille suunnattu blogi, josta nuoret voivat saada tietoa mitä huippu-urheilu vaatii ja miten he voivat parantaa sekä kehittää omaa päivittäistä tekemistään.

– Se lähti vähän koronatouhuista, kun ei ollut hirveästi tekemistä. Urheilu ja terveys ovat itselleni lähellä sydäntä ja ehkä pystyn tällä tavoin auttamaan muita. Toivon mukaan joku on saanut niistä irti jotain hyödyllistä, Kyöstilä avaa projektinsa taustoja.

FC Hakan seuraava kotiottelu on perjantaina, kun hallitseva Suomen mestari KuPS saapuu Tehtaan kentälle. Ottelu alkaa kello 18.30. Pääsylipun voi ostaa täältä.

(Kuvat: Jussi Rämä)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT