Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan kevät jatkuu Salossa SalPan vieraana

Ykkösen kauteen valmistautuva Haka jatkaa kevätkauden harjoituspelejään tiiviillä tahdilla. Sunnuntaina 19.3. kello 14:45 alkavaan otteluun Haka saa vastaansa Kakkosen kautta odottelevan Salon Palloilijat.

Haka pelasi edellisen ottelunsa torstaina, kun kauden Tehtis-avauksessa kohdattiin Kuopion Palloseura. Tuosta ottelusta tuloksena oli tappiolta maistunut 2-2-tasapeli. Haka käänsi 1-0-tappioaseman kertaalleen jo 2-1-johdoksi Lutfi Bilalin ja Kalle Multasen maaleilla. Ottelun lopussa kuopiolaisille tuomittu rangaistuspotku antoi KuPS:lle kuitenkin mahdollisuuden tasoitukseen ja sen he myös käyttivät.

Haka on pelannut talvikaudella paljon liigajoukkueita vastaan lupaavin esityksin altavastaajan roolissa. Nyt Kakkosen joukkuetta vastaan pelin luonne muuttuu ja Haka on todennäköisesti peliä hallitseva osapuoli. Kauteen valmistauduttaessa on hyvä saada kokemuksia molemmista asetelmista.

Ottelu on myös ensimmäinen Hakan vastaäänestetyn kapteeniston alaisuudessa. Haka-kasvatti Mikko-Petteri Latosaari kantaa hihassaan kapteeninnauhaa ja häntä tuuraavat tarvittaessa Juho Saarinen, Jaakko Rantanen ja Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT