Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan kevät jatkuu lauantaina Kultsun isäntänä

Haka jatkaa tiivistä valmistautumista Ykkösen sarjakauteen myös harjoituspelien merkeissä. Tällä kertaa Tehtikselle saapuu vastustajaksi Kakkosen kauteen valmistautuva Kultsu Joutsenosta. Edellisessä kotipelissä Haka höykytti SJK:n akatemiaa lukemin 11-0. Vaikka lauantain vastustaja pelaa ensi kaudella sarjaporrasta alempana, ei vastaavaa maalijuhlaa välttämättä ole Tehtiksellä lauantaina odotettavissa.

Hakan ex-maalivahti Saku Pesonen on palannut kasvattajaseuransa riveihin. Sakun lisäksi Kultsun joukkueesta löytyy muutama tuttu nimi, mutta kokonaisuutena Kultsu on melko tuntematon vastustaja Tehtiksellä.

– Kultsu on aika tuntematon vastus meille. Topparipari on tuttu, sillä Johannes Mononen pelasi aikanaan esimerkiksi Tampere Unitedissa ja meillä talvella mukana ollut Ardjan Kovaqi on nyt Kultsussa, mutta muuten emme joukkuetta kovin hyvin tunne. Topparipari on joka tapauksessa vahva, sen tiedämme, Hakan pääkäskijä Keith Armstrong pohtii.

Haka on päässyt treenaamaan jo hetken aikaa kotoisella Tehtaan kentällä ahtaan palloiluhallin sijaan ja sen myötä myös pelaamiseen pystytään ajamaan entistä enemmän Amrstrongin haluamia elementtejä sisälle.

– Pelaajien pitää löytää kentällä omat ratkaisut ja koko joukkueen pelaamiseen haluan viedä pikkuhiljaa tiettyjä asioita mukaan. Myös erikoistilanteita olemme nyt isolla kentällä päässeet harjoittelemaan ihan eri tavalla kuin palloiluhallissa.

Hakan kokoonpanotilanne ennen Kultsu-ottelua on lähes täydellinen ja se aiheuttaakin valmennusjohdolle positiivisen ongelman kokoonpanoa mietittäessä.

– Nyt on melkein koko joukkue terveenä ja pelipaikoista on hyvää kilpailua. Niilo Mäenpää ja Paavo Ahola palaavat meille U19-maajoukkueesta, missä kumpikin pelasi hyvin. Ainoa varma poissaolija lauantain ottelusta on kuumeinen Juho Saarinen, Armstrong päättää.

Hakan ja Kultsun välinen harjoitusottelu alkaa Tehtaan kentällä lauantaina 1.4. kello 14.30. Tervetuloa!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT