Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle selvä tappio HJK:n vieraana

FC Haka jatkoi harjoitusotteluitaan lauantaina Helsingissä HJK:n vieraana. Hallitseva Suomen mestari oli tyly isäntä voittaen 4-0 (3-0).

Haka sai ensimmäisen pallon maaliin, kun seitsemännellä minuutilla Kristian Yli-Hietanen onnistui viimeistelemään hyvän sommitelman päätteeksi. Harmittavasti hän oli kuitenkin ehtinyt paitsioon. Sen jälkeen HJK vei ensimmäisen puoliajan tapahtumia.

Ottelun avausmaali nähtiin 24. minuutilla, kun HJK:n Topi Keskinen murtautui laidalta läpi. Hän haki keskitystä Hakan maalin eteen, mutta pallo osui harmittavasti Niklas Fribergiin, jonka kautta pallo kimposi omaan maaliin.

Viisi minuuttia myöhemmin HJK iski toistamiseen. Hakan puolustus uinahti HJK:n pelatessa kulmansa lyhyenä ja David Ezeh pääsi takatolpalta puskemaan Klubin toisen osuman. Sama mies oli asialla heti minuuttia myöhemmin, kun hän pääsi sijoittamaan maalin edestä vapaasti HJK:n kolmannen maalin HJK:n sahattua Hakan puolustuksen auki.

Hieman perään Haka sai puolittaisen paikan, kun Logan Rogerson saatiin pelattua vetopaikkaan, mutta pienestä kulmasta lähtenyt kuti jäi etuverkkoon. Janne-Pekka Laine pääsi myös yrittämään maalintekoa, mutta ruuti oli vielä tähän aikaan vuodesta märkää.

Toisella puoliajalla pelin kuva pysyi pitkälti samana HJK:n hallitessa kenttätapahtumia ja Hakan yritykset jäivät vajavaisiksi. Puoliajan ainoa maali nähtiin, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. Hakan paitsioansa petti ja viime kaudella Ilveksessä lainalla pelannut Kai Meriluoto pääsi maalin edestä sijoittamaan maalin Perparim Hetemaj’n esityöstä.

Päävalmentaja Teemu Tainion mukaan esitys jätti paljon toivomisen varaa.

– Tuloksen puolesta turpaan tuli niin, että tukka lähti. Oli siellä tosin positiivisiakin asioita, eli ei tullut loukkaantumisia ja saimme paljon videomateriaalia. Maanantain videopalaverista uhkaa tulla pitkä. Tässä on ollut kolmen viikon hyvä harjoitusjakso, ja tämä oli se raskain viikko ja tiedossa oli, että voi olla vaikeaa. Minulla olisi paljon tekosyitä, mutta en lähde niillä selittelemään. Olemme tietoisia missä vaiheessa menemme tällä hetkellä ja ensi viikolla alkavat kilpailulliset pelit, Tainio viittasi jo ensi viikon Liigacupin otteluun.

Tainio muistuttaa, että joukkueen rakentaminen on vielä kesken eikä yksi tammikuinen harjoitusottelu anna koko kuvaa joukkueen iskukyvystä.

– Tarvitsemme vielä vahvistuksia ja niitä kartoitamme koko ajan. Tässä on kuitenkin pitkä aika ennen kauden alkua ja pidetään maltti mukana. Etiäpäin sanoi mummo lumessa, Tainio päätti.

Hakan pelit jatkuvat 28.1., kun Liigacup alkaa VPS:n vieraana. Haka pelaa ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina 4.2. Pirkkahallissa Ilvestä vastaan. Lisätietoja ottelusta täältä.

Hakan kokonpano:
Aatu Hakala (46. Aleksi Partanen), Haymenn Bah-Traoré, Niklas Friberg (C), Eero-Matti Auvinen (46. Akseli Kalermo), Ryan Mahuta (46. Henri Malundama), Tuure Siira, Tino Purme, Janne-Pekka Laine, Logan Rogerson (64. Valtteri Nyman), Oliver Whyte, Kristian Yli-Hietanen (64. Oiva Laaksonen)

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT