Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kauden kolmas tasapeli Maarianhaminassa

FC Haka matkasi keskiviikkona IFK Mariehamnin vieraaksi Veikkausliigan neljännen kierroksen otteluun. Vielä vartti ennen loppua näytti siltä, että täysi pistepotti matkaa Valkeakoskelle, mutta lopulta pisteet tasattiin 2-2 -lukemin.

Koskilaiset lähtivät otteluun vahvalla rotaatiolla, sillä varmastikin monen yllätykseksi vaihdossa aloittivat Jami Kyöstilä, sekä Medo. Lisäksi Saibou Keita nähtiin kymppipaikalla ja maalissa Joonas Immonen sai kauden ensimmäiset liigaminuuttinsa.

Ottelun alku oli koskilaisille synkkä, sillä kotijoukkueen Albion Ademi iski jo 4. minuutilla Hakan maaliin. Tosin tätä maalia ei voi laittaa Immosen piikkiin, sillä ex-Haka Aapo Mäenpään syötöstä laukomaan päässyt Ademi pisti pallon tarkasti takanurkkaan.

Siinä missä RoPS tarjosi Hakalle shokkihoitoa edellisessä ottelussa, niin tällä kertaa koskilaiset pistivät kotijoukkueen selkä seinää vasten, kun ensin 40. minuutilla Henri Malundama tasoitti ottelun 1-1 ja toisen jakson alkuun Saibou Keita vei koskilaiset 1-2 -johtoon.

– Me aloitettiin peli aika hitaasti, eikä oltu ihan terävimmillään siinä alussa. Maarianhamina sai maalin ja muutenkin vähän hässäkkää siinä alkuun. Sitten me parannettiin siinä eka puoliajalla ja puoliajan loppu oli meiltä ihan hyvää tekemistä ja saatiin se tasoitus, kertasi valmentaja Teemu Tainio ensimmäistä puoliaikaa ottelun lehdistötilaisuudessa.

Malundamalla oli ottelussa jo yksi ylärimalaukaus vain hetkeä aiemmin, kunnes pääsi viimeistelemään kauden avausmaalinsa. Mies oli itse rakentamassa maalia tarjoten pallon Jacob Bushuelle, minkä jälkeen jatkoi juoksuaan boksiin, jonne kapteeni Bushue tarjosi tarkan syötön. ”Mamba” otti pallon haltuun ja IFK -pakin häirinnästä huolimatta, sijoitti pallon oikealta ohi maalissa seisseen Oskari Forsmanin.

Henri Malundama iski kauden avausmaalinsa tärkeään paikkaan. Miehellä toki on paikkoja aiemminkin ollut ja onhan ”Mamba” pallon jo kertaalleen verkkoihin pistänytkin, mutta se hylättiin HJK -pelissä paitsiona.

 

Hakan toinen maali lähti puolestaan Samuel Chidin esityöstä, joka keskitti tarkasti oikealta päädystä ja Saibou Keita puski takatolpalta sisään tehden uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa.

Koskilaisilla oli ollut vahva jakso aina ottelun shokkialun jälkeen, mutta johtomaalin seurauksena ote alkoi siirtyä hiljalleen IFK Mariehamnille. Lopulta kotijoukkueen takaa-ajo palkittiin 76. minuutilla, kun Riku Sjöroos chippasi pallon yli Joonas Immosen ottelun parhaana palkitun Albion Ademin esityöstä.

Enempää maaleja ei ottelussa siis nähty ja Hakan oli tyytyminen jo kolmanteen tasapeliinsä. Valmentaja Tainio ei selvästikään ollut tyytyväinen kauden kolmanteen pisteeseen.

– Vähän tuntuu, että toistan itseäni tässä. Meillä on neljä peliä ollut ja tämä oli kolmas peli, missä tuntuu, että menetettiin kaksi pistettä.

– Meidän puolustuspeli ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, missä sen pitäisi olla. Se on kyllä sellainen asia, mikä meidän pitää laittaa kuntoon hyvin pian.

Aikaa ei tosiaan kuntoon laittamiseen juurikaan ole, sillä jo sunnuntaina mennään seuraavan kerran. Tuolloin sarjakakkonen FC Inter saapuu vieraaksi Tehtaankentälle.

IFK Mariehamn – FC Haka 2-2(1-1)
1-0 4′ Albion Ademin
1-1 40′ Henri Malundama
1-2 48′ Saibou Keita
2-2 76′ Riku Sjöroos

Ottelun huippuhetket Ruutu+ – palvelussa.

Ottelun lehdistötilaisuus IFK Mariehamnin Youtube -kanavalla.

Du kan läsa IFK Mariehamns rapport här.

Hakan kokoonpano
3 Niklas Friberg
5 Jonas Häkkinen
6 Jacob Bushue
9 Saibou Keita (7 Antto Hilska 67′)
10 Samuel Chidi (19 Jonni Thusberg 82′)
11 Eero Markkanen (23 Salomo Ojala 76′)
14 Anton Popovitch
15 Tino Purme (8 Medo 46′)
18 Seth Saarinen (2 Jami Kyöstilä 46′)
20 Henri Malundama
30 Joonas Immonen

******************
1 Michael Hartmann
24 Leevi Antinaho

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT