Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka taisteli pisteen EIF:n vieraana

Haka nousi tappioasemasta tasoihin EIF:n vieraana maanantai-iltana. Joukkueet jakoivat pisteet 1-1 (1-1)-numeroin.

Haka joutui lähtemään otteluun hieman siipirikkoisena, sillä kokoonpanoon saatiin ainoastaan 16 nimeä. Pelikiellot, loukkaantumiset ja armeija rokottivat Hakan miehistöä, mutta joukkue taisteli sinnikkäästi.

Reilun kahden minuutin jälkeen EIF:n puolustukselle sattui uinahdus ja Jesse Ahonen oli päästä palloon, mutta maalivahti Tim Murray nyrkkeili pallon suoraan Joni Mäkelän jalkoihin. Mäkelä ei saanut kuitenkaan laukausta aikaiseksi ja lopulta pallo ajautui Murrayn syliin.

EIF siirtyi hieman pelitapahtumien vastaisesti johtoon 14. minuutilla. Kulmapotkusta William Lindqvist pääsi puskemaan pallon maalille ja EIF:n tehohyökkääjä Sasa Jovovic jatkoi päällään pallon lähietäisyydeltä verkkoon.

Maali sekoitti hieman Hakan pasmat ja peli muuttui sekavaksi eikä Haka päässyt juuri rakentelemaan hyökkäyksiä.

Hakan seuraava hyvä hyökkäys tuli puolen tunnin kohdalla, kun Eero-Matti Auvinen esitti hienon nousun ja Jere Intala pääsi irti vasemmalta laidalta. Hän haki maalin edessä kytännyttä Ahosta, mutta EIF-puolustus ja Murray pääsivät lopulta selvittämään tilanteen.

Haka pääsi hieman onnekkaasti tasoihin 36. minuutilla. Chris James lähetti keskialueelta vapaapotkun EIF:n maalille ja EIF:n Tamas Gruborovics puski pallon omaan maaliin. Tasalukemista siirryttiin tauolle.

Haka aloitti toisen puoliajan tahmeasti ja EIF piti ottelua hallussaan. EIF pääsi lähelle johtomaalia 58. minuutilla, kun Lamin Jaiteh puski pallon ylärimaan. Haka kuitenkin sai selvitettyä lopulta tilanteen.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Jami Kyöstilä korvasi Jere Intalan ja oli heti alustamassa vetopaikkaa Joni Mäkelälle, mutta Mäkelän laukaus jäi kesyksi.

Ottelun loppu ei tuonut enää kummallekaan joukkueelle kunnollisia maalipaikkoja ja näin päädyttiin pistejakoon. Haka sai vielä ottelun lopussa hieman jobinpostia, kun Etchu Tabe loukkasi nivustaan, mutta vamman vakavuudesta ei ole lisätietoa.
– Emme olleet ihan täydellä energialla, vaikka meillä oli hyvä harjoitusviikko alla ja pääsimme luonnonnurmelle. Muutokset pelaajakokoonpanoon vaikeuttivat ja toivat omia haasteitaan. Lisäksi Tammisaaressa on pieni kenttä, jolloin kaikki erikoistilanteet ovat vaarallisia. Pieni kenttä tuo mukanaan myös paljon kaksinkamppailuja. Emme löytäneet oikein syöttösuuntia ylöspäin ja jouduimme ottamaan liikaa kosketuksia ja EIF pääsi siinä prässäämään. Puolustuspelaaminen oli ihan hyvää. On kuitenkin muistettava, ettemme saaneet Tammisaaresta viime kaudella pistettäkään. Nyt saimme raavittua heti pisteen mukaamme, Hakan päävalmentaja Kari Martonen kertasi ottelua.

Hakan seuraava kotiottelu on lauantaina 21.5., kun Hakan vieraaksi saapuu AC Oulu. Ottelu alkaa kello 16.00.
– Lauantain peliin saamme pelikieltoa kärsineet Dudun ja Emeniken takaisin ja toivottavasti myös Mäenpään Niilo on mukana. Lisäksi toivottavasti saamme armeijassa olevat kaverit takaisin, niin yhtäkkiä meillä on jo 6-7 uutta pelaajaa käytettävissämme.

Haka nousi kahdeksaan pisteeseen ja on jaetulla toisella sijalla sarjassa. KPV pitää johtopaikkaa 10 pisteellä, mutta kokkolalaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin Hakalla. JJK on Hakan kanssa tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneena.

Hakan kokoonpano:
Ville Kauppinen, Juho Saarinen, Eero-Matti Auvinen, Etchu Tabe, Henri Malundama (v), Jaakko Rantanen, Chris James (v), Jesse Ahonen, Joni Mäkelä (v) (86. Cheyne Fowler), Jere Intala (68. Jami Kyöstilä (v)) Topi Järvi (78. Aapo Mäenpää)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT