Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka taas vaisu vieraissa

Hakan peli ei tahdo aueta vieraskentillä millään. Sunnuntaina oli EIF:n vuoro kaataa Haka. Koskilaiset joutuivat Tammisaaresta kotimatkalle 1-3 (0-2) tappio niskassaan. EIF on tehnyt Ykkösessä tällä kaudella 20 maalia, joista peräti seitsemän Hakaa vastaan.

– Olimme jostain syystä todella vaisuja. Tällaista jalkapallo välillä on. Maalit ja voitot pitää ansaita, Hakan päävalmentaja Kari Martonen pyöritteli.

Monen edeltäneen reissupelin tavoin Haka joutui vaikeuksiin heti ottelun alussa. EIF iski pallon Hakan maaliin kahdesti avausvartin aikana. Ville Sevon aloitti maalien teon seitsemän minuutin pelin jälkeen ja Lucas Kaufmann tuplasi pian isäntien johdon.

Haka pääsi hetkeksi peliin mukaan toisen puoliajan alussa, kun Juho Pirttijoki kavensi pelin kulmapotkun jälkitilanteesta. Riemua kesti vain vajaat kymmenen minuuttia, kunnes Sevon viimeisteli illan toisen osumansa.

– Kavennuksen jälkeen meillä oli hyvä hetki, mutta heidän kolmas maalinsa tuli liian helposti. Sen jälkeen paukut tuntuivat loppuvan, Martonen harmitteli.

Pelin positiivisiin asioihin kuului Tuomas Lähdesmäen palaaminen tositoimiin monen viikon tauon jälkeen.

Kyseessä oli jo neljäs peräkkäinen ottelu ilman täyttä pistepottia. Hakalla on edessään kaksi kotiottelua, joissa kurssi on käännettävä. Muuten kärki karkaa liian kauas ja sarjan häntäpää alkaa lähestyä uhkaavasti. Ensi sunnuntaina Tehtaan kentälle saapuu vastustajaksi FC Jazz ja seuraavana lauantaina AC Oulu.

– Joukkueena pelaamista on parannettava molempiin suuntiin, Martonen myönsi.

Hakan kokoonpano EIF:iä vastaan: Saku Pesonen, Jari Nikkilä (46. Jarno Mattila) (var), Sami Sanevuori (var.), Juho Pirttijoki, Mikko Innanen, Aapo Mäenpää, Anton Popovitch (77. Tuomas Lähdesmäki), Eetu Kaipio, Kasperi Liikonen (46. AJ Gray), Joni Mäkelä, Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT