Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka-legenda Jukka Ruhanen mukana Vakion Kesäkisassa

Jukka Ruhanen on suomalaiselle ja etenkin valkeakoskelaiselle jalkapallokansalle varmasti tuttu nimi viime vuosikymmeniltä. Pelkästään Hakalle Ruhanen iski pääosin keskikentältä käsin 26 Veikkausliigamaalia. Kokonaismaalimäärä on kuitenkin vielä reippaasti suurempi.

– SM-sarja kun lasketaan mukaan niin kokonaismäärä taitaa olla jossain kahdeksankymmenen paikkeilla, Ruhanen kertaa.

Tarkka lukema on 72 maalia, joten lähelle kahdeksaakymmentä mikkeliläislähtöinen pelimies pääsi urallaan. Hakan ja MP:n lisäksi FC Jazzia ja MyPaa Suomen kentillä edustaneen Ruhasen ura miesten tasolla alkoi jo nuorena poikana.

– Kaudella 1987 pelasin ensimmäisen otteluni MP:n miesten joukkueessa. Päätöskierroksella Turussa pääsin kentälle ja siitä se lähti liikkeelle, Ruhanen muistelee lähes 28 vuotta myöhemmin.

Junioreissa Ruhanen pelasi keskikentän keskustassa, mutta pelipaikat vaihtelivat uran aikana lopulta kentän päästä päähän.

– Ei nuorelle kundille ollut edustustasolla tilaa keskikentän keskustassa, joten pelasin MP:ssä aluksi laitalinkkinä. Jazziin minut hankittiin kuitenkin hyökkääjänä ja siellä pelasin sitten lopulta yhden kauden myös pakkina. Hakassa pelasin suurimmaksi osaksi keskikentän keskustassa ja jos Keke (Keith Armstrong) tarvitsi pakkia, niin sitten tuurasin myös sillä tontilla, Ruhanen kertoo.

Veikkausliigan hopeaan päättynyt menestyskausi 1991 MP:ssä toi mukanaan myös uran ensimmäiset A-maajoukkuepelit.

– Kaudella 1991 voitimme MP:n kanssa hopeaa liigassa, tein itsekin aika monta maalia ja minut valittiin lopulta alle 21-vuotiaiden parhaaksi pelaajaksi koko maassa. Sitä kautta pääsin sitten mukaan myös A-maajoukkueeseen, kun Jukka Vakkila kutsui minut EM-karsintaotteluun Kreikkaa vastaan.

Ruhasen maajoukkueura alkoi kuitenkin jo paljon aikaisemmin.

– Erittäin kirkkaat muistikuvat ovat ensimmäisestä maaottelusta. Voitimme 15-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Tanskan pohjoismaiden turnauksessa 1-0 ja minä tein voittomaalin, Ruhanen muistelee.

Poika- ja nuorisomaajoukkueet mukaan luettuna 40:ssä virallisessa maaottelussa esiintynyt Ruhanen olisi voinut jatkaa maajoukkueuraansa pidemmällekin.

– Hienoja kokemuksia maaottelut olivat ja niitä olisin pelannut mielelläni enemmänkin, mutta se ura ei koskaan lähtenyt kunnolla lentoon. Ei vain omat kyvyt riittänyt, Ruhanen naurahtaa.

Valkeakoskelaisittain surkeasti putoamiseen päättyneelle kaudelle 1996 Hakaan siirtynyt Ruhanen ei suinkaan ollut ainoa mikkeliläislähtöinen pelimies Hakassa, vaan Kangaskorven veljekset olivat Haka-vuosina tuttua seuraa. Jokke Kangaskorpi kaudella 1996 ja Juuso Kangaskorpi vuosituhannen vaihteessa.

– Kangaskorven veljekset olivat tuttuja jo juniorivuosilta. Joken kanssa kuljettiin yhdessä läpi juniorijoukkueet niin jääpallossa kuin jalkapallossakin. Ihan kuraleikki-iästä saakka olen kundit tuntenut, Ruhanen tunnelmoi.

Vaikka alku Hakassa oli Ykköseen putoamisen myötä vaisu, niin sen jälkeen voitetut Suomen mestaruudet ja Suomen Cup -mestaruudet kertovat omaa kieltään niin Hakasta seurana kuin Ruhasesta pelaajanakin. Eikä Ruhasen kunnioitettava ura suinkaan rajoittunut pelkästään kotimaan kentille, vaan mies käväisi myös Englannissa Canvey Island FC:n joukkueessa. Tavoitteena oli ammattilaisuus, mutta ei niinkään jalkapallon parissa.

– Se reissu oli ihan puhtaasti kielen opiskelua varten. Tein päättötyötä koulussa UPM:lle tuotantotalouden insinöörin hommia varten ja huomasin, että tulevassa ammatissani tarvitsen englannin kieltä paljon. Se ei tuntunut Suomessa jäävän päähän, joten ajattelin lähteä Englantiin opettelemaan kielen. Kysyin Kekeltä, että olisiko hänellä kontaktia Englannissa, jonka kautta järjestyisi joku joukkue vähäksi aikaa ja sehän järjestyi, Ruhanen taustoittaa.

Vaikka aika Englannissa olikin suurelta osin valmistautumista uran jälkeistä työelämää varten, Ruhanen palasi vielä Suomeen jalkapalloilijana. MyPassa kaudella 2003 pelatut 14 Veikkausliigaottelua jäivät lopulta viimeisiksi pääsarjatasolla.

Vakion kesäkisaan Ruhanen lähtee mukaan rennolla otteella tietäen Vakion haasteet.

– Viime aikoina Vakion pelaaminen on jäänyt vähemmälle, kun Jussilan Mika muutti pelaamaan ja opiskelemaan Mikkeliin. Takavuosina kalareissulla tehtiin ”Jusiksen” kanssa Vakio ja voitettiin muutama kymppi. Sen jälkeen pelattiin 3-4 vuotta putkeen vuoroviikoin kimppavakiota. Vaikea peli se kyllä on, Ruhanen virnistää ja aloittaa sunnuntain rivinsä suunnittelun.

Vakion kesäkisaan pääset kisailemaan Jukka Ruhasen ja muiden veikkaajien kanssa osoitteessa www.veikkaus.fi/vakio

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT