Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lähtee Suomen kiertueelle etelästä käsin

Puoliväliinsä ennättänyt Miesten Ykkönen tarjoaa Hakalle seuraavaksi matkustamista Suomen eteläisellä puolikkaalla. Matkan ensimmäinen etappi on lähes eteläkärjessä, eli Tammisaaressa. Viikon päästä maanantaina on vuorossa pohjoinen Pohjanmaa, kun Haka poikkeaa Raatissa AC Oulun vieraana.

Viime sunnuntain tappiolta maistunut tasapeli Jaroa vastaan on nollattu ja Hakan päävalmentaja Kari Martonen lähtee iloisin mielin johdattamaan joukkonsa reissun päälle.

– Hyvillä mietteillä lähdetään tällaiselle FC Haka On Tour -reissulle, kun ensin käydään Tammisaaressa ja viikon päästä Oulussa, Martonen hymyilee.

Kummallakin paikkakunnalla on edessä ottelu luonnonnurmella, mutta se ei Hakalle ole ongelma, vaikka kotoisella Tehtiksellä alustana onkin tekonurmi.

– Me ollaan päästy nyt hyvin treenaamaan ja tutustumaan luonnonurmeen taas kotiottelun jälkeen. Hyvä treeniviikko on alla, Martonen kertaa viikon antia.

Haka ja EIF kohtasivat kertaalleen jo kuluvalla kaudella Tammisaaressa. Silloin pisteet tasattiin lukemin 1-1. Tammisaari on muutenkin ollut Hakalle haastava paikka vierailla EIF:n nyt toista kautta Ykkösessä jatkuvan visiitin aikana.

– Kyllä meillä kova tavoite on hakea voitto sunnuntaina. Pariin kauteen siinä ei nyt ole onnistuttu, joten nyt on aika ottaa se voitto, Martonen paaluttaa.

Sunnuntaina on jaossa tärkeät pisteet taistelussa Ykkösen kärkipään sijoista. Haka lähtee otteluun Ykkösen sijalta viisi, kerättyään 13 ottelusta 20 pistettä. Sarjan kärjessä tällä hetkellä oleva JJK on ainoastaan neljän pisteen päässä. EIF on sarjassa puolestaan kuudentena, ainoastaan pisteen Hakaa jäljessä. Voitolla Hakan olisikin mahdollista ottaa pientä hajurakoa sarjan alempaan puolikkaaseen.

Helppoa sen voiton ottaminen ei kuitenkaan ole. Hakalla on hyvin tiedossa EIF:n vaarallisuus kotikentällä sekä sunnuntain isäntien vahvuudet.

– EIF on pelannut kotona tiivisti ja hyvin. Hyviä tuloksia ovat saaneet ja viimeksi kotikentällä kaatui KTP. Kentän pienuus on yksi haastava tekijä sunnuntaina, Martonen analysoi.

Hakan kokoonpanotilanne sunnuntaita silmällä pitäen on hyvä ja valmennuksella riittää pohdittavaa sen suhteen, ketkä pelaajista lopulta avaukseen juoksevat.

– Pelikieltoja ei ole ja muutenkin pelaajat tuntuvat olevan hyvässä vireessä. Kyllä tässä valmennuksella riittää mietittävää sen suhteen, että löydetään kentälle jälleen ne pelaajat, jotka ovat sunnuntaina parhaalla pelipäällä, Martonen miettii.

EIF:n ja Hakan välinen Ykkösen kamppailu pelataan Tammisaaren keskuskentällä sunnuntaina 17.7. kello 18.30 alkaen. Seuraava kotiottelu pelataan Tehtiksellä musarilauantaina 30.7. kello 14.00. Tuolloin vastassa on GrIFK.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT