Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lähtee hakemaan jatkoa sunnuntain voitolle

FC Haka matkustaa perjantaina FC Lahden vieraaksi kello 18.30 alkavaan Veikkausliigaotteluun.

Viime sunnuntaina avauskotivoittonsa tällä kaudella ottanut koskilaisjoukkue lähtee Lahteen luottavaisin mielin. Lyhyt otteluväli ei antanut liiemmin aikaa pelin kehittämiseen, vaan harjoituksissa on keskitytty olemassa olevan vahvistamiseen.

– Meillä on ollut palauttava treeni ja tänään on sitten käyty läpi meidän pallollista pelaamista. Edessä on täysin erilainen haaste Lahdessa, niin tehdään siihen game planit huomenna. Tässä ei kauheasti ehdi muuttamaan mitään, toteaa Teemu Tainio keskiviikkona kuvatussa videoennakossa.

Kaiken kaikkiaan Tainio on erittäin tyytyväinen sunnuntain esitykseen, joten mitään syytä isoille muutoksille ei luonnollisestikaan ole.

– Ennen sitä punaista, meidän pallollinen pelaaminen oli parasta koko kaudella. Oltiin rauhallisia ja saatiin luotua laadukkaita maalipaikkoja kombinaatiopelaamisella. Sitä me ollaan työstetty ja se alkoi näkymään.

Hymyn Tainion huulille tuo myös se tosiasia, että sairastupa on edelleen tyhjä. Jacob Bushue sai pienen tällin viime ottelussa, mutta pystyy pelaamaan perjantaina. Lisäksi tilannetta parantaa siirtoikkunan viimeisenä päivänä tulleet vahvistukset Donaldo Acka ja Logan Rogerson.

– Muutama uusi kaveri kun tulee mukaan, niin se tuo aina sellaista positiivista värinää joukkueeseen, päävalmentaja myhäilee.

Uusista vahvistuksista Rogerson on jo Lahdessa käytettävissä, mutta Ackaa ei vielä tässä ottelussa tulla näkemään kokoonpanossa.

Huonoksi ei voi sanoa kotijoukkueenkaan iskukykyä. Lahtelaiset eivät ole hävinneet 12 otteluun ja ovat tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena. Myös Teemu Tainio myöntää vastustajan kovuuden.

– Lahti on ollut sellainen suurin yllättäjä tällä kaudella, keikkuvat kolmantena sarjassa. Tosi kokenut joukkue ja puolustavat tiiviisti.

Siinä missä Hakan pelaajatilanne on loistava, niin vastustan riveissä on neljä poissaoloa heidän oman otteluennakkonsa mukaan. Poissa ovat varmuudella Viljami Isotalo, Altin Zeqiri ja Riyad El Alami, sekä pelikieltoinen Henri Eninful.

Yksi poissaolo edelliseen joukkueiden väliseen kohtaamiseen verrattuna lisäksi löytyy, sillä silloinen Veikkausliigan maalipörssin kärki Jasin Assehnoun lähti heti siirtoikkunan alussa Hollantiin FC Emmenin riveihin.

Viimeisissä kolmessa Veikkausliigaottelussa Haka ja Lahti ovat joka kerta päätyneet pistejakoon, joten olisiko jo nyt aika saada selvyys näiden kahden joukkueen välille?

Ruutu+ lähettää ottelun suorana TÄÄLLÄ.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne TÄÄLTÄ ja samalla tukea Hakan toimintaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT