Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka juuttui tasapeliin Vaasassa

Haka ei onnistunut kasvattamaan pistepottiaan sunnuntaina Vaasan reissulla kuin yhdellä. Ykkösen jumbojoukkue VIFK venyi kotonaan 1-1 -tasatulokseen.

– Tämä oli kauden heikoin pelimme. Se on pakko myöntää, Hakan päävalmentaja Kari Martonen harmitteli.

Juuri ennen juhannusta Haka voitti VIFK:n Tehtaan kentällä peräti 6-0. Myös nyt näytti alkuun hyvältä, kun Kalle Multanen vei koskilaiset johtoon 17 minuutin pelin jälkeen. Multasen osuma syntyi läpiajon päätteeksi.

– Kallelle kunnia maalista. Se oli hienosti tehty, Martonen totesi.

VIFK sai tauon aikana rivejään kasaan ja ex-Haka Lasse Linjala tasoitti pelin 50. minuutin kohdalla. Linjalan osuma syntyi Andreas Strandvallin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta.

– Emme saaneet koko ottelun aikana pallollista pelaamista sille tasolle kuin olisi pitänyt. Kaikki kunnia VIFK:lle. Heille piste varmasti maistui, meille ei, Martonen pyöritteli.

– Pitkiä syöttöketjuja ei ollut pelissä lainkaan. Vähän se meni yksilöyrittämiseksi. Liian moni katseli, että mitähän kaveri onnistuisi tekemään, Martonen ruoti.

Martosen mukaan pettymys joukkueen keskuudessa oli suuri.

– Kyllä tässä pettyneet fiilikset on kaikilla. Mutta torstaihin mennessä ne pitää pystyä saamaan pois.

– Kolhuja ei tässä pelissä kenellekään tullut. Paitsi ehkä henkisiä, Martonen pohti.

Hakan seuraava ottelu on tulevana torstaina 20.8. kello 18.30 Tehtaan kentällä. Vastaan asettuu tuolloin JJK.

Hakan kokoonpano VIFK:ta vastaan. Saku Pesonen, Jari Nikkilä, Mikko-Petteri Latosaari, Juho Pirttijoki, Jarno Mattila (var.), Anton Popovitch, Eetu Kaipio (67. Cheyne Fowler), Tuomas Lähdesmäki, Kasperi Liikonen (82. Elias Tolvanen), Joni Mäkelä (67. AJ Gray), Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT