Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja PS Kemi pistejakoon

Haka ja sarjakärki PS Kemi pelasivat Tehtaan kentällä vauhdikkaan Ykkösen ottelun. Molemmat joukkueet hyödynsivät yhden lukuisista erikoistilanteista ja näin kamppailu päättyi pistejakoon 1-1 (1-1).

Haka sai otteluun erinomaisen alun, sillä pallo oli kemiläisten maalissa jo yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Joni Mäkelä antoi kulmapotkun, Mikko-Petteri Latosaari liippasi pallon keskelle ja Kalle Multanen liukui pallon maaliin.

Haka hallitsi peliä selvästi ensimmäisen puolituntisen, mutta vieraat pääsivät tasoihin kuin varkain. Cornelius Stewart antoi keskialueelta vapaapotkun ja Felix Gustavsson pääsi puskemaan Hakan puolustuksen keskeltä pelin tasoihin.

Toisella puoliajalla Haka hallitsi ja sai hurjan määrän kulmapotkuja. Niistä yksikään ei vain tuottanut tulosta. Väsynyt vierailija keskittyi lähinnä vastahyökkäyksiin, mutta pari kertaa PS Kemi aiheutti sydämentykytyksiä lähes puolitoistatuhantiselle Tehtaan kentän yleisölle.

Haka joutui pelaamaan ottelun viimeiset hetket vajaalla, kun Jari Nikkilä katseli punaista korttia kahden keltaisen saattelemana.

Hakan ottelut jatkuvat lauantaina Vantaalla. Ottelu PK-35 Vantaata vastaan alkaa joistain ennakkotiedoista poiketen vasta kello 18.30.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Jari Nikkilä (var.+var.=ua.), Juho Pirttijoki, Mikko-Petteri Latosaari, Mikko Innanen, Eetu Kaipio (var.), Anton Popovitch (var.), Aapo Mäenpää (78. Jarno Mattila), Kasperi Liikonen (65. AJ Gray), Joni Mäkelä, Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT