Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja JJK vastakkain Tehtiksen lauantai-illassa

Haka saa lauantaina vieraita Jyväskylästä, kun Veikkausliigasta takaisin Ykköseen pudonnut JJK Jyväskylä saapuu Tehtikselle.

JJK:n kausi 2017 kului siis Veikkausliigassa, mutta visiitti oli lopulta ranskalainen JJK:n jäätyä sarjan hännille 26 pisteen saaliillaan.

Hakan kausi Ykkösessä on alkanut hieman ailahdellen. Kuudesta ottelusta on kasassa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Kahdeksalla pisteellä Haka on sarjataulukossa sijalla viisi. Kauden 2016 Ykkösen voittajien kausi ei sen sijaan ole tällä kertaa alkanut ihan suunnitellusti, sillä JJK on sarjan hännillä kerättyään kuudesta ottelusta kaksi tasapelipistettä.

Hakan kotietu ja sarjatilanne tietää sitä, että Haka lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Asetelman tiedostaa myös Hakan päävalmentaja Keith Armstrong.

– Me olemme varmasti ennakkosuosikkeja lauantaina. Toisaalta sen takia, että olemme voittaneet kotona peräkkäin kaksi niissä otteluissa vahvemmaksi arvioitua joukkuetta ja toisaalta myös sen takia, että JJK on sarjan hännillä ilman voittoja. Se pistää miettimään, että onko tässä nyt se klassinen banaaninkuori, johon liukastua, odottelemassa meitä. Se ei ole jalkapallomaailmassa harvinaista, että selkeä ennakkosuosikki konttaa altavastaajaa vastaan.

Haka on harjoitellut hyvin kuluneen viikon aikana ja viime lauantain KTP-tasapelikin on käyty läpi.

– Me olemme harjoitelleet viikon verran hyvin ja kävimme tarkasti läpi myös sen, mitä pelaamisessa pitää parantaa. Aika usein tasapeli Kotkasta olisi itseasiassa ihan hyvä tulos, mutta viime lauantain peli oli pettymys. Meidän olisi yksinkertaisesti pitänyt voittaa se peli. Joukkue on kuitenkin käsitellyt pettymyksen hyvin ja ilmeet ovat olleet harjoituksissa iloisia.

Kotkassa Haka hukkasi johtoaseman kahdesti ja joutui tyytymään tasapeliin. Sieltä löytyy helposti ne kohdat, joihin Armstrong haluaa suojattiensa omassa pelissään kiinnittävän huomiota.

– Me olemme luoneet riittävästi maalipaikkoja koko alkukauden ajan pelien voittamiseksi. Jopa tappiollisessa AC Kajaani -ottelussa maalipaikkojen määrä olisi voinut riittää voittoon. Kotkassa vastustaja kuitenkin tuli kahdesti tasoihin, sillä me emme pystyneet tappamaan peliä johtoasemassa. Siihen meidän pitää pystyä joko hyökkäämällä ja tekemällä lisämaaleja tai puolustamalla vastustajan maalipaikat pois.

JJK on tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa. Näistä kaksi viimeistä on ollut Hakan valmennuksen tiiviin tarkastelun alla.

– JJK hävisi HIFK:lle kotonaan kahdella maalilla, mutta ottelu oli lukemia tasaisempi. KTP haki Jyväskylästä myös voiton, mutta tuossa ottelussa JJK oli kenties jopa pelillisesti parempi joukkue. Molemmissa peleissä JJK loi myös hyvän määrän vaarallisiakin maalipaikkoja, joten kyllä meidän pitää olla tarkkana heidän hyökkäyspelinsä kanssa.

Hakan kokoonpanotilanne JJK-ottelun alla on hyvä. Kauden loppuun asti loukkaantumisen takia sivussa oleva Jean Fridolin Nganbe Nganbe on poissa ja edustusjoukkueen A-juniori-ikäiset pelaajat ovat A-nuorten mukana, mutta muuten joukkue on kunnossa.

– Meillä on tulossa nopeaan tahtiin kaksi ottelua, joten pikkuisen pitää katsoa sitäkin, että kuinka paljon kuormaa pelaajille tulee. Tietyt pelaajat ovat näyttäneet erittäin hyviä otteita harjoituksissa ja se aiheuttaa tietenkin lisää pohdittavaa valmennukselle. Täytyy illalla jutella vielä muun valmennusryhmän kanssa, sillä kuusi silmää näkee aina paremmin kuin kaksi. Sen jälkeen päätetään se 18 pelaajan ryhmä, joka kokoonpanoon otetaan ja siitä sitten vielä avauskokoonpano, Armstrong pohtii.

Haka – JJK alkaa Tehtiksellä lauantaina 9.6. kello 17.00. Ottelun voi katsoa myös Elisa Viihde Sportilta suorana lähetyksenä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT