Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja Honka tasatulokseen

Hakan vuoden 2016 ensimmäinen harjoitusottelu Honkaa vastaan päättyi Espoossa tasatulokseen 1-1.

Haka meni ottelussa johtoon jo ennen kymmenen minuutin täyttymistä, kun testimies Vesa Verronen irtosi isäntien puolustuksella ja sijoitti varman maalin.

Honka tasoitti ottelun varttia myöhemmin. Hakan maalilla torjunut Tuomas Karjalahti oli voimaton, kun Karim Jouini pamautti pallon yläriman kautta verkkoon.

Hakalla oli ottelussa Verrosen ja Karjalahden ohella lukuisa määrä muitakin testipelaajia.

– Meillä oli paljon poissaoloja ja kesken pelin jouduin muuttamaan ryhmitystä aika lailla. Oli mukava nähdä, että pystyimme pallolliseen pelaamiseen vaikka moni pelaajista oli ensimmäistä kertaa yhdessä kentällä, Hakan päävalmentaja Martonen sanoi.

Testipelaajien jatkosta koetaan tehdä päätöksiä mahdollisimman nopeasti.

– Kaikki jättivät itsestään hyvän kuvan. On siinä jokunen kaveri, jonka haluaisin joukkueeseen ja joiden kanssa varmasti neuvotteluissa edetään. Täytyy nyt lähiaikoina miettiä asiaa tarkkaan, Martonen mainitsi.

Hakan seuraava harjoitusottelu on ensi perjantaina Helsingissä KäPaa vastaan. Ottelu alkaa Oulunkylän tekonurmella kello 19.

Hakan kokoonpano: Tuomas Karjanlahti, Juho Saarinen, Mikko-Petteri Latosaari (Cheyne Fowler), Juho Pirttijoki, Jami Kyöstilä, Jaakko Rantanen (Erkka Helminen), Jesse Ahonen, Jere Intala (Erturk Sargin), Vesa Verronen (Leevi Saikkonen), Berat Grabovci (Matti Saari), Farzad Sharifi (Tuomas Rintamäki).

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT