Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hacast: Henri Malundama – Hakan matkassa ykkösestä europeleihin

Viime marraskuussa uutisoitiin FC Hakan luottopuolustajan, Henri Malundaman, 27, jatkosopimus kaudelle 2023. ”Mamballa” on nyt edessään siis peräti kahdeksas kausi valkopaidoissa. Uusimmassa Hacast -jaksossa muistellaan matkaa Hakassa, joka alkoi vuonna 2016. – Olen tosi kiitollinen, että olen ollut näin pitkään seurassa ja että on nähnyt ne hyvät ja huonot vaiheet, mies summaa itse.

Malundama paljastaa jaksossa, että oli aikoinaan todella lähellä tekemään sopimuksen muualle, kunnes Haka soitti ja lopulta kiinnitti tamperelaisen riveihinsä. Ensimmäinen kausi 2016 ei ollut ruusuilla tanssimista, ja seuran sekä Malundaman oma kehitys sieltä asti on ollut huikea.

– Ensimmäinen kausi ei mennyt niin hyvin – melkein oltiin tippumassa Kakkoseen ja itsellänikin oli paljon loukkaantumisia. Välillä unohtuukin se, mitä on saavuttanut. Pitää välillä muistaa se, että tosi pitkältä on tultu tähän pisteeseen ja tietenkin jatketaan tästä – nälkää on vielä!, Malundama kertoo.

Malundaman matka on vienyt vuodesta 2016 alkaen mm. kauden 2019 ylivoimaisen Ykkösen mestaruuden jälkeen Veikkausliigaan. Malundama löi luun kurkkuun monille epäilijöille lyödessään itsensä läpi Veikkausliigatason pelaajaksi kausilla 2020 ja 2021.

– Pääsin paljon pelaamaan, niin se loi paljon itseluottamusta. Kaverin vierellä hyviä kavereita, niin sekin tietysti helpottaa sitä omaa pelaamista. Sitä kun tuli Hakaan, niin ei olisi uskonut, että parin vuoden päästä pelaa Veikkausliigassa isoja minuutteja, Malundama muistelee.

Viime kaudelta yleisön tuki jäi Malundaman mieleen todella erityisenä. Yhtenä kohokohtana mies nostaa heinäkuisen Inter-pelin, jossa Haka tuli viimeisellä mahdollisella hetkellä 3-2 voittoon. – Tehtis oikein räjähti! Se tuntui tosi hyvältä. Sen kyllä näki, että jokainen pelaaja rakastaa pelata täällä. Yleisö kannusti loistavasti pelistä toiseen.

”Mamban” matka jatkuu yhä edelleen vuonna 2023, jolloin Haka lähtee parantamaan viimevuotista neljättä sijoitusta ja pelaamaan europelejä ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Europelejä jännityksellä odottava Malundama jakaa Hacastissa myös joukkueen kuulumisia liigacupin lohkovaiheen lähestyessä loppuaan ja tulevan Veikkausliigakauden lähestyessä.

-Kohta ne matsit taas täällä alkaa, niin tulkaa isolla porukalla kannustamaan! Kyllä me teidän huudot aina kuullaan ja ne tuo aina energiaa pelaajille. Se on ollut hienoa, kun olette olleet kaikki nämä vuodet tukena, Malundama kiittää lopuksi.

Veikkausliigakausi alkaa 5.4. Seinäjoella SJK:ta vastaan ja ensimmäinen kotipeli Tehtaan kentällä pelataan 15.4. AC Oulua vastaan.

Hacastin voit kuunnella Hakan nettisivuilta täältä.

Jakso kuunneltavissa myös Spotifyssa tai Suplassa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT