Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan Kausarikampanja 2021 toteutuu!

FC Hakan kausarihaasteessa on voinut itse valitsemallaan summalla varata Veikkausliigan kausikortin kaudelle 2021. Vaikka kampanja-aikaa on vielä muutama päivä jäljellä, päätti seura kampanjan toteutumisesta jo 1600 varauksen jälkeen. Nyt se on siis totta, 69€-690€:lla on varattu niin paljon kausikortteja, että jokainen varannut saa varmasti korttinsa.

– Olen todella iloinen ja ylpeä meistä hakalaisista ympäri Suomen. Onpa jälleen hurja määrä ihmisiä, jotka haluavat kannattaa ja tukea Hakaa. Olen lähes sanaton, kuvailee tuntojaan seuran puheenjohtaja Marko Laaksonen.

Vaikka haasteaika päättyy vasta su 13.12., on kampanjan toteuttamisen yhteydessä päätetty tarjota kortti samalla hinnoittelumallilla vielä vuoden loppuun saakka. Eli vielä joulukuun ajan kortin voi varata jopa 69€ hintaan samalla varauslomakkeella. 1.1.2021 alkaen kausikortin hinta on kiinteä 200€/kpl.

– Päädyimme tähän ratkaisuun, sillä haluamme edelleen osoittaa kaikille, että yhdessä saavutamme hienoja tuloksia. Esimerkiksi joululahjaksi saa edelleen Veikkausliigakausarin varsin kohtuulliseen hintaan. Uskon, että viimeistään kauden alkuun mennessä saavutamme myös tavoitellun määrän, 1934 kausikorttia, jatkaa Laaksonen.

Rohkeasti heti kauden päätyttyä aloitettu kampanja saavutti alussa huikean suosion ja edelleen myynti on käynyt hyvin. Myös hyväntekeväisyyteen on varattu reilusti kortteja.  Kausikorttien varausmäärä kampanja-aikana on jo nyt yli 1600 kappaletta, mikä on seuran historian toiseksi suurin kausikorttimäärä kautta aikain. Ennätys tehtiin viime vuonna nousukauden päätteeksi ja se oli 2100 varausta kampanja-aikana. Lopulta kausikortteja myytiin yli 2500 kpl.

Ensi vuoden Veikkausliigakausikortin on voinut varata alimmillaan hintaan 69 €. Nyt varattujen korttien keskihinnaksi on muodostunut n. 85€ ja korkein varaushinta on huimat 690€. FC Hakan kausikortilla siis todellakin on arvoa. Kampanjassa on kerätty myös lisäpanosta joukkueen pelaajabudjettiin. Yli 30 000€ lisäsummalla luvataan hankkia huippupelaaja, josta tulee kausikorttilaisten nimikkopelaaja. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisen kalan joukkueen vahvistukseksi Teemu Tainio ja Olli Huttunen saavat seuran haaviin poimittua.

– Kiitos vielä kaikille kampanjan onnistumisen mahdollistaneille. Jokaiselle itselleen, perheelleen, kaverilleen, lahjaksi tai hyväntekeväisyyteen kortin hankkineelle. Olette tehneet tärkeän valinnan, Laaksonen päättää.

HUOM!

Tulemme olemaan viimeistään viikon 51 alkupuolella yhteydessä jokaiseen kausikortin varanneeseen sähköpostilla, missä on kerrottu kaikki tärkeät asiat kausikorttiin ja sen maksamiseen, sekä noutamiseen tai toimitukseen liittyen.

Ruuhkien ja epäselvyyksien välttämiseksi toivomme, että odottaisitte tuon ohjeistuksen, mistä löytyy vastaukset yleisimpiin kysymyksiin 🙂

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT