Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakalle myönnettiin 100 000 euroa Business Finlandin kehitysrahoitusta

Veikkausliigaseura FC Hakalle on myönnetty 100 000 euroa koronakriisin aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi. Tuki on osa valtion rahoitusyhtiö Business Finlandin kehitysrahoitusohjelmaa, jossa yritykset voivat hakea rahoitusta, jonka avulla yritys voi kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja. Rahoitus ei korvaa menetetystä myynnistä aiheutuneita tappioita.

FC Hakan hakemus hyväksyttiin sellaisenaan. Saatava kehitysraha käytetään yhtiön uusien tulonlähteiden, kuten e-sports-liiketoiminnan suunnitteluun ja kehitystyöhön. Rahoitus voidaan myöntää yrityksille, joilla oli ennen koronan aiheuttamaa erikoistilannetta edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Rahoitusta ei voida myöntää yritykselle, joka on EU-määritelmän mukaisesti vaikeuksissa oleva yritys.

-Olemme iloisia, että hakemuksemme hyväksyttiin. Tämän tuen avulla pystymme rakentamaan siltaa kriisiajan yli sekä kehittämään uutta liiketoimintaa nykyorganisaation ja uusien kumppanuuksien avulla. Hakan taloudellinen tilanne on koronakriisin vuoksi erittäin hankala, mutta samaan aikaan uskomme selviävämme tästä. Haluammekin kiittää yhteistyökumppaneitamme ja kausikortin ostajia elintärkeästä tuesta seuralle. Ilman näitä seuraa arvostavia tahoja emme selviäisi, kertoo FC Hakan hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen.

FC Haka on Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä jalkapallojoukkueita yhdeksällä Suomen mestaruudella ja kahdellatoista cup-mestaruudella. Kaudelle 2020 FC Haka nousi jälleen Veikkausliigaan, jonka aloitus on siirtynyt koronakriisin vuoksi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT