Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka viimeistelee kuntonsa keskiviikkona FC Lahtea vastaan

FC Haka viimeistelee kuntoaan ensi viikolla alkavaa Veikkausliigaa varten pre-seasonin viimeisellä harjoitusottelulla FC Lahtea vastaan keskiviikkona Lahdessa. Alunperin ottelu oli tarkoitus pelata Tehtaan kentällä, mutta olosuhteiden pakosta peli on siirretty pelattavaksi Lahdessa.

Hakan päävalmentaja Teemu Tainio ei luonnollisestikaan ole iloinen käänteestä, mutta ymmärtää, että Suomen sää aiheuttaa omat haasteensa.

– Onhan se harmillista, että varsinkaan meidän uusilla pelaajilla ei ole minkäänlaista tuntumaa meidän kotikenttään ennen, kuin kausi alkaa.

– Mutta tilanne on, mikä se on ja se pitää vain hyväksyä.

Päävalmentajan mukaan valmistautuminen muutoin on edennyt hyvin ja hän odottaakin keskiviikkona Hakalta nähtävän jo varsin valmista esitystä liiga-avausta silmällä pitäen.

– Kyllä meillä jo hyvä kuva siitä on, että millä viikon päästä tullaan lähtemään.

– Kyllä me silti vielä jaetaan minuutteja ja katsotaan, että missä kunnossa kukin pelaaja on.

Alkuvuoden aikana Hakan kokoonpano on elänyt paljon poissaoloista, erinäisistä syistä johtuen, mutta näin kauden kynnyksellä päävalmentaja on levollinen sen suhteen, että kausi päästään aloittamaan hyvistä lähtökohdista.

Keskiviikkona Logan Rogerson palaa kokoonpanoon, mutta Mehdi Boukassi, Kristian Yli-Hietanen ja Oliver Whyte ovat varmuuden vuoksi sivussa. Sen sijaan Aatu Hakala on tervehtynyt ja varmuudella sivussa onkin vain pitkäaikaistoipilas Vigori Gbe.

– Vigori on jo pitkään ollut mukana harjoituksissa, mutta hän ei vielä valitettavasti ole täydessä pelikunnossa.

FC Lahden ja FC Hakan välinen ottelu pelataan kello 14.00 alkaen sääolosuhteista riippuen joko Kisapuiston tekonurmella tai Mukkulan kuplahallissa.

Otteluun on vapaa pääsy, mutta striimiä ei valitettavasti ole näillä näkymin tiedossa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT