FC Haka pelasi pre-seasonin toisen harjoitusottelunsa lauantaina, kun se kohtasi FC Lahden Mukkulan hallissa Lahdessa. Tasainen ottelu päättyi isäntäjoukkueen 1-0 -voittoon.
Valkopaidat olivat edelleen liikkeellä hieman vajaalla kokoonpanolla ja tästä syystä näytönpaikkoja edellisen ottelun tavoin saivat omat juniorit.
– Olen tyytyväinen suoritukseen ottaen huomioon, että meillä on ollut viime päivinä loukkaantumisia ja sairastumisia, päävalmentaja Andy Smith harmitteli,
– Kokoonpano eli tästä syystä, mutta hienoa, että omat juniorit pääsivät jälleen hakemaan lisää kokemusta.
Päävalmentaja oli kuitenkin haastavista lähtökohdista huolimatta tyytyväinen joukkueensa tekemiseen.
– Loimme pelissä hyvin paikkoja ja pelasimme hyvällä itseluottamuksella sekä esimerkillisellä asenteella.
– Paljon positiivista, mitä ottaa mukaan ensi viikon treeneihin!
FC Lahden raportti.
FC Lahti – FC Haka 1-0
Colin Odutayo
FC Hakan avauskokoonpano:
Anton Lepola –> Lenni Kari 82′
Elias Heikkinen
Nikolas Talo
Eemeli Mäkelä
Rodrigo Macedo –> Rafael Kalliomäki 70′
Guilherme Morais
Tuure Siira
Akseli Lehtomäki –> Eetu Kittilä 60′
Elias Mastokangas
Evangelos Patoulidis –> Valtteri Nyman 70′
Tuukka Törmä