Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka nappasi avausvoiton Tehtaan kentän trillerissä!

FC Haka otti kauden avausvoittonsa Veikkausliigassa, kun se kaatoi kauden toisessa ottelussaan Ekenäs IF:n jännittävien loppuhetkien jälkeen 2-1.

Ottelun alku lupaili hyvää, sillä koskilaiset siirtyivät johtoon jo neljännellä peliminuutilla. Maalia edelsi maltilla rakennettu tilanne, minkä päätteeksi Haymenn Bah-Traore lähetti oikealta matalan keskityspallon kohti etutolppaa, mistä Maissa Fall taidokkaasti ohjasi pallon päällään ohi EIF -maalissa torjuneen Ramilson Almeidan.

Vaikka koskilaiset olivat ensimmäisellä jaksolla hallitsevampi osapuoli, niin EIF pystyi omalla pelillään pakottamaan Hakan rikkomaan kuudentoista tuntumassa muutamaankin otteeseen. Valkopaitojen onneksi vieraiden vapaapotkut eivät tuottaneet isompia vaikeuksia pitää Anton Lepolan vartioimaa maalia puhtaana.

Hakalla oli loistava mahdollisuus kasvattaa johtoaan, kun Elias Mastokangas tarjoili maagisen syötön maalin edustalle, mistä Evangelos Patoulidiksen ohjaus kilahti kuitenkin vain ylärimaan.

Ensimmäisellä jaksolla ei enempää osumia nähty, mutta toisen jakson kotijoukkue aloitti vielä ensimmäistäkin tehokkaammin. Patoulidis kasvatti johdon 2-0 jo heti ensimmäisellä minuutilla. Hakan numero 10 haki väkisin vasurinsa vapaaksi, laukoi kohti takanurkkaa ja matkalla vielä kimmokkeen Arian Kabashin päästä ottanut pallo painui vastustamattomasti aivan vasempaan ylänurkkaan.

Mitä pidemmälle toinen jakso eteni, sitä enemmän EIF pystyi ottamaan hallintaa pelistä. Vieraiden palkinto tulikin 78. minuutilla ja asialla oli koskilaisille hyvinkin tuttu. Nasiru Mohammed lähetti vasemmalta kovan pallon maalin edustalle, missä Salomo Ojala otti pallon vastaan, pyörähti taidokkaasti ympäri ja tuikkasi pallon ohi Lepolan.

Ottelun viimeiset minuutit olivat kotijoukkueen osalta sitkeä taistelu johtoaseman säilyttämisen eteen ja kun tuomari Oskari Hämäläisen pilli lopulta päätti ottelun, nähtiin valkopaitojen leiristä helpottuneet tuuletukset.

Päävalmentaja Andy Smith oli luonnollisesti tyytyväinen avausvoittoon, mutta ei korostanut sen olevan mitenkään erityinen, vaan enemmänkin peli muiden joukossa.

– Olen todella iloinen kolmesta pisteestä!

– Jokainen voitto on tärkeä – siitä urheilussa on kyse. Ei ole väliä kuka on vastassa, ei ole yhtään helppoa vastustajaa eikä yhtään helppoa peliä.

Smith myös myönsi, että joukkueen esitys toisella jaksolla ei täysin vastannut sitä, mitä sen pitäisi olla.

– Emme olleet enää toisella jaksolla parhaimmillamme, mutta pyysin pelaajia näyttämään minulle luonnetta ja ottamaan kolme pistettä!

– Joskus hävitään, joskus voitetaan ja tänään me voitimme!

Tilastot Veikkausliiga.com.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT