FC Haka kävi ryöstöretkellä Kotkassa!
FC Haka vieraili maanantai-iltana Kotkassa, missä se näytti sarjakärki KTP:lle ettei taistelu Ykkösliigan voitosta ole todellakaan ohi. Haka ja Oiva Laaksonen iski molemmilla puoliajoilla kerran ja vei makoisat pisteet mennessään maalein 0-2.
FC Haka antoi kotiyleisölle shokkihoitoa jo 17. minuutilla iskien ottelun avausosuman kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niklas Friberg lähetti omalta kenttäpuoliskolta täydellisen pystypallon KTP:n boksiin minne Laaksonen oli tehnyt oivan liikkeen, hyökkääjä otti pallon haltuun kolmen KTP-puolustajan nenän edestä ja laukoi vasurillaan tarkasti oikean tolpan juureen.

Tappioasemaan joutunut kotijoukkue sisuuntui takaiskusta ja loi painetta Hakan maalille, mutta valkopaitojen puolustus kesti rynnistyksen Anton Lepolan johdolla ja tauolle siirryttiin 0-1 -lukemissa. Ennen taukovihellystä Haka koki kuitenkin yhden takaiskun, kun loukkaantumisen jälkeen paluun avaukseen tehnyt Niklas Friberg joutui jättämään kentän 33. minuutilla. Toppari tunsi pientä kipua pohkeessaan, joten mies otettiin varotoimenpiteenä vaihtoon ja tämänhetkinen oletus on ettei mistään vakavemmasta kuitenkaan ole kyse.

Toinen jakso käynnistyi Hakan osalta suotuisissa merkeissä, kun valkopaidat antoivat kotijoukkueelle lisää karvasta kalkkia ensimmäisestä maalista tutulla kuviolla. Tällä kertaa Eero-Matti Auvinen lähetti omalta puolustusalueelta vapaapotkusta pitkän pystypallon, Laaksonen otti sen boksissa haltuun ja kahden puolustajan välistä harhautti oikean jalkansa vapaaksi laukoen tulostaululle 0-2 -lukemat 55. minuutilla.

68. minuutilla Haka-puolustuksessa ja kannattajakatsomoissa koettiin hetkellisesti sydämentykytyksiä, kun Mustapha Coker meni nurin rangaistusalueella. Erotuomari Miikka Haapakoski kuitenkin näki ettei Spencer Silas osunut tilanteessa tanskalaiseen keskikenttäpelaajaan ja nostikin tilanteessa Mustaphalle keltaisen kortin filmaamisesta.

Koskilaisten puolustaminen oli toisella jaksolla selvästi parempaa kuin ensimmäisellä ja pelaaminen ylipäätään maltillisempaa eikä KTP löytänyt keinoja päästä peliin mukaan. Näin Haka nappasi Kotkasta täyden pistepotin mukaansa ja nousi voitolla samalla Ykkösliigan kakkospaikalle. Päävalmentaja Tommi Ekmark oli luonnollisesti tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta sanoi myös töitä vielä riittävän.
– Ekalla jaksolla oltiin pieniä ja ehkä vähän pelokkaitakin. Kun me saadaan pallonriisto, niin kyllä meidän pitää pystyä mennä eteenpäin sen pallon kanssa eikä syötellä taaksepäin.
– Tokalla jaksolla puolustettiin kompaktisti ja se oli muutoinkin pelisuunnitelman mukainen – puolustettiin syvältä sekä odotettiin sitä iskun paikkaa, mikä myös sitten tulikin.
– Tärkeät pisteet, hyvältä se maistui voittaa! Tehtiin paikoista maalit ja Kotka ei tehnyt, niin nyt lähdetään voiton kanssa kotimatkalle ja huomenna jatketaan treeniä, työstetään niitä asioita, mitä pitää kehittää, Ekmark päättää.

FC Hakan seuraava ottelu on ensi maanantaina, kun se kohtaa SJK Akatemian vieraissa. Seuraava kotiottelu onkin jälleen KTP:a vastaan ja se pelataan juhannuksen jälkeen lauantaina 27.6. kello 16.00. Liput otteluun myy Lippu.fi.
Kuvat: Rio Mastomäki | @fchakaedits

