Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka ja HJK tasasivat pisteet, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla

FC Haka ja Helsingin Jalkapalloklubi tarjoilivat lauantaina yli kaksituhatpäisen (2024) yleisön edessä jännittävän jalkapallonäytelmän, minkä päätteeksi pisteet lopulta tasattiin maalein 1-1.

Koskilaiset lähtivät otteluun aiemmista otteluista poiketen kolmen topparin taktiikalla ja se vaikutti toimivan erinomaisen hyvin, sillä varsinkin ensimmäisellä jaksolla valkopaitojen peli toimi oikein mallikkaasti.

Valkopaitojen ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin jo yhdeksännellä minuutilla, kun läpi ottelun loistavasti pelannut Maissa Fall paukautti pallon tolppaan.

Myös HJK:lla oli oma paikkansa, kun David Ezeh pääsi yrittämään hyvältä sektorilta, mutta miehen laukaus suuntautui takatolpasta ohi.

Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin Hakan toimesta ja siitä vastasi Niklas Friberg. Ryan Mahuta lähetti täydellisesti maalin edustalle kiertäneen kulmapotkun ja Friberg nousi päineen korkeimmalle sijoittaen pallon vasempaan alanurkkaan 13. minuutilla.

Niinikään erinomaisen ottelun pelannut Haymenn Bah-Traore oli lähellä kasvattaa johtoa. Oikeana wing-backina pelannut saksalainen ajoi itsensä vahvasti sisään ja täräytti muutamasta metristä etutolppaan. Maalia ei kuitenkaan syntynyt ja näin tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

HJK teki puoliajalla kolme vaihtoa ja sai niiden säestämänä hallintaa itselleen enemmän, minkä seurauksena myös tasoitusosuma syntyi varsin nopeasti. Tauolla kentälle vaihdettu Luke Plange teki oivallisen liikkeen Haka -puolustuksen selustaan, minne pallo pelattiin eikä mies erehtynyt, vaan sijoitti pallon ohi Anton Lepolan 54. minuutilla.

Vaikka HJK oli toisella jaksolla hallitsevampi, niin ehkäpä paremmat maalipaikat olivat silti kotijoukkueella. Lähimpänä maalintekoa oli Evangelos Patoulidis joka pääsi puolittain läpi, mutta laukaus suuntautui päin Jesse Östia.

Vaikka pistettä HJK:a vastaan voidaan pitää hyvänä suorituksena, niin päävalmentaja Andy Smith oli pettynyt tulokseen.

– Olen pettynyt, sillä meillä oli mahdollisuudet voittaa ottelu.

– Mutta olen joka tapauksessa ylpeä pelaajistamme, ihan jokaisesta heistä!

Haka -pelaajilta nähtiin hyvää taisteluilmettä jälleen, minkä päävalmentaja totesi olevan lähtökohta kaikelle tekemiselle hänen joukkueessaan.

– Se on normaalia. Ellet taistele, et pelaa minun joukkueessani.

Pelaajien lisäksi myös yleisölle lähti kiitokset.

– Loistava tunnelma! Molempien joukkueiden kannattajat pitivät hyvin ääntä ja uskon, että myös pelaajat nauttivat siitä kentällä.

– Tämä oli hyvä ottelu ja sitä haluamme meidän kannattajillemme tarjota jatkossakin, sillä he ansaitsevat sen.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Tilastot Veikkausliiga.com.

HJK:n raporttti.

Kuvat: Sanna Lahtinen-Mäkelä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT