Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka haki Joensuusta sen mitä pitikin ja jatkaa Suomen Cupin neljännelle kierrokselle

FC Haka avasi Suomen Cupin urakkansa kolmannella kierroksella Joensuussa JIPPOn vieraana. Aamulla matkaan lähtenyt koskilaisporukka haki päivän päätteeksi sen, mitä pitikin eli voiton maalein 0-2.

Päävalmentaja Andy Smith oli tehnyt kokoonpanoon joitakin muutoksia verraten edelliseen otteluun. Guilherme Morais, Elias Mastokangas sekä Marko Bacanin aloittivat vaihdossa ja paikan avauksessa ottivat Hassan Ndam, Arlind Sejdiu sekä Tuure Siira.

Ainakin Sejdiu käytti näytönpaikkansa erinomaisesti hyväkseen, sillä mies vei valkopaidat johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Maissa Fall harhautteli boksin sisällä, syötti kovan maalin edustalle, missä Sejdiu oli oikea-aikaisesti kärkkäänä pistämässä pallon verkkoihin.

Haka oli tehokas ottelun alussa, sillä vain viitisentoista minuuttia edellisestä, Evangelos Patoulidis riisti pallon keskialueella ja käynnisti nopean vastahyökkäyksen Oliver Whyten kanssa. Whyte jakoi pallon takaisin Patoulidikselle, jonka tarkka laukaus painui aivan oikeaan alanurkkaan 22. minuutilla.

Hakalla oli vielä ensimmäisen jakson yliajalla mahdollisuus kasvattaa johtoa entisestään, kun Sejdiu laukoi kuudentoista takaa kierteisen pallon kohti takaylänurkkaa, mutta kotijoukkueen maalivahti Pyry Piirainen venytti sormensa upeasti laukauksen eteen.

JIPPOn etsikkoaika oli puolestaan toisen jakson alussa, kun joukkue oli kahdesti lähellä kavennusosumaa. Ensin Lassi Forss pääsi puskemaan kulmapotkusta kohti alanurkkaa, mutta tällä kertaa Haka -vahti Anton Lepola esitti paraatipelastuksen. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Niklas Haataja laukoi vaikeasta asennosta rangaistusalueella pomppineen irtopallon takatolppaan.

Enempää osumia ei ottelussa siis nähty ja näin Haka nappasi itselleen jatkopaikan Suomen Cupissa.

– Me olimme pakkovoiton edessä ja heillä oli vain voitettavaa. Tiesimme että se tulee olemaan vaikea, kuten kaikki Cup -pelit. Totta kai pystymme parempaan, mutta olosuhteeet olivat nyt mitä olivat ja lähdimme vain hakemaan voiton, Andy Smith tuumi ottelun jälkeen.

– Se ei ole ideaalinen valmistautuminen, kun matkustat seitsemän tuntia ottelupäivänä, mutta se on mikä se on. Saimme kuitenkin tuloksen, mitä lähdimme hakemaan ja nyt palaamme voiton kanssa kotiin.

Toppari Hassan Ndam pelasi ensimmäistä kertaa täydet minuutit Hakan kokoonpanossa. Smith oli tyytyväinen esitykseen, mutta näkee, että parannettavaakin vielä löytyy.

– Hän on tehnyt paljon töitä ja ansaitsi paikkansa. Hän sai nyt tärkeitä minuutteja, mutta hän pystyy ja pitää vielä parantaa, aivan kuten kaikkien muidenkin!

Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT