Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka hakee selkeää suunnanmuutosta – ”Yksiselitteinen tavoitteemme on pelata Veikkausliigassa myös ensi vuonna!”

FC Hakan kausi ei ole sujunut tavoitteiden mukaisesti. Tulosten saavuttamiseksi seura toteuttaa nyt monipuolisesti muutoksia.

– Useilla osa-alueilla on selvästi tarvittu muutosta. Sen eteen on tehty määrätietoisesti töitä jo pidemmän aikaa, kertoo FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen.

– Pelissä on ollut ongelmia niin hyökkäämisen kuin puolustamisenkin saralla. Siksi vahvistuksia pelaajapuolella hankitaan jokaiselle kentän osalle, keskilinjaa korostaen, hän jatkaa.

Heti kesän siirtoikkunan auettua Hakaan liittyi Interistä tuttu laitahyökkääjä Elias Mastokangas. Hänen lisäkseen hyökkäystä vahvistamaan on hankittu Meksikon toiseksi ylimmällä sarjatasolla viime kauden pelannut kokenut Alberto Alvarado Morin. Uutena pelaajana aloittaa tällä viikolla myös kevääseen saakka Puolan kakkossarjatasolla pelannut 193-senttinen keskikentän keskustan pelaaja Maissa Fall. Lisäksi edelleen etsitään puolustuslinjaan johtavaa topparia.

FC Hakan joukkueesta pois ovat siirtyneet Tiemoko Fofana ja Kristian Yli-Hietanen. Lisäksi pitkäaikaisesti loukkaantuneet Vigori Gbe ja Anthony Herbert ovat niinikään poissa. Herbertin jalka murtui viime torstain Crusaders-ottelussa ja edessä on leikkaus sekä pitkä kuntoutus.

– Yksiselitteinen tavoitteemme on pelata Veikkausliigassa myös ensi vuonna. Tehdyt muutokset ovat merkittäviä ja ovat vaatineet myös paljon valmistelua. Keskeneräisistä asioista ei ole voitu tietenkään kertoa, vaikka ymmärrämme hyvin, että kannattajien joukossa odotukset joukkueen vahvistamiseksi haastavassa tilanteessa ovat olleet isot, kertoo Olli Huttunen.

– Olemme koko kauden saaneet upeasti tukea yleisöltä niin Tehtiksellä kuin muutenkin. Siitä iso kiitokseni kaikille kannattajille. Nyt syksyä, ja muutosta parempia tuloksia kohti tuki on vielä entistäkin tärkeämpää, kiittää Huttunen nöyrästi.

Myös FC Hakan valmennusjohto vahvistuu olennaisesti. Huomisesta alkaen valmennusryhmään liittyy loppukauden sopimuksella mm. FC Hakan ja JJK:n entinen päävalmentaja Kari Martonen, jolla on kokemusta niin Veikkausliigan päävalmentajana kuin Suomen miesten A-maajoukkueen EM-kisoihin vieneessä valmennusryhmässä.

Päävalmentaja Teemu Tainio on erittäin tyytyväinen sekä uusiin hankintoihin että uusimpaan valmennustiiminsä jäseneen.

– Morin tuo meille fyysisyyttä ja johtajuutta ehdottomasti. Harvoin näkee pelaajaa, joka pitää joukkueelle heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen motivaatiopuheen. Ehdottomasti todistanut olevansa myös maalintekijä!

– Fall on erittäin hyvä, pallollinen keskikenttäpelaaja. Hän on ominaisuuksiltaan erilainen, mitä meillä muut ovat ja erinomainen lisä joukkueeseen. Kookas, kahdensuunnan moderni pelaaja, joka tuo ylöspäin uhkaa enemmän.

– Hieno juttu, että saadaan vahvistusta valmennustiimiin! Tietyllä tapaa tarvittiin sitä Ossin siirryttyä pois.

– ”Martsi” on minulle tuttu kaveri jo omilta pelaaja-ajoilta Hakassa. Jo aiemminkin neuvoteltu ”Martsin” kanssa siten, että hän olisi ollut päävalmentaja ja minä apuna. Silloin se ei toteutunut, mutta nyt toteutui näin ja todella hieno juttu, että onnistui!

FC Haka on pelannut tänä vuonna Veikkausliigassa 16 ottelua ja kerännyt 12 pistettä. Sarjaa on jäljellä vähintään 11 ottelun verran. Haka palasi europeleihin 15 vuoden tauon jälkeen UEFA Europa Conference Leaguen 1. karsintakierroksen otteluissa Crusaders FC:ia vastaan. Selkeä tavoite on pelata Veikkausliigassa myös vuonna 2024, jolloin FC Haka viettää 90-vuotisjuhlavuottaan!

-Alkukauden tulokset eivät ole olleet tavoitteemme mukaisia. Ymmärrämme hyvin seuran kannattajien korkeat odotukset ja huonoista tuloksista seuranneet pettymykset. Arvostamme paljon myös sitä huolta ja painetta tason nostamiseksi, jota viime aikoina seuran kannattaja ovat tuoneet esiin. Se kertoo kuinka tärkeä asia oma seuramme meille jokaiselle on. Yhdessä olemme selvinneet haastavista tilanteista ennenkin, ja yhdessä menemme tästäkin eteenpäin. Tulosten eteen tehdään jokaisella toiminnan osa-alueella töitä taukoamatta, toteaa yhteenvetona toimitusjohtaja Huttunen.

FC Hakan seuraava Veikkausliigaottelu pelataan Tehtaan kentällä Valkeakosken Musiikkitapahtuman yhteydessä su 30.7. klo 15. Vastustajaksi saapuu FC Lahti. Liput: tiketti.fi

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT