Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Fanit tärkeässä osassa myös loppukauden peleissä – ”Toivottavasti sama kannustus jatkuu”

FC Hakalla on edessään upeiden mahdollisuuksien loppukausi, kun joukkue taistelee mitalista ja paikasta eurokentille. Maalivahti Aatu Hakala toivoo joukkueen saavan vähintään samanlaisen tuen loppukauden peleihin kuin tähänkin mennessä.

Veikkausliigan otteluohjelma julkaistiin maanantaina. Mestaruussarja käynnistyy jo sunnuntaina, mutta Hakan pelit pyörähtävät käyntiin vasta 28.9., kun Haka kohtaa vieraskentällä FC Interin. Hakan Mestaruussarjan ensimmäinen kotiottelu on edessä 2.10. SJK:n vieraillessa Tehtaan kentällä.

Hakala näkee pienen ottelutauon hyvänä ennen syksyn ratkaisupelejä.

– Kun on pidempi treenitauko, niin se mahdollistaa sen, että voimme treenata muutaman pykälän kovempaa ja käydä paremmin läpi niitä asioita, missä pitää parantaa.

Tehtaan kentän lehtereillä on ollut tällä kaudella erinomainen tunnelma ja myös vierasotteluissa Haka on saanut kannattajiltaan hienon tuen.

– On aina hienoa nähdä omia faneja myös vieraspeleissä. Hienoa, että ihmiset lähtevät vieraspeleihin tukemaan meitä oli heitä sitten vain pieni määrä tai isompi porukka. Samalla tietää sen, että telkkarin kautta varmasti tulee paljon henkistä tukea. Se on iso juttu, Hakala kiittelee.

Hakan tämän kauden menestys on palauttanut monille mieleen vuosituhannen vaihteen huippuvuodet, jolloin Tehtis ja Valkeakoski kuhisivat. Nyt jalkapallokuume on tehnyt paluun Valkeakoskelle.

– Kun muutin tänne viime vuoden tammikuussa, niin jo heti ensimmäisestä päivästäni lähtien huomasin, että Valkeakoski on jalkapallokaupunki. Jos pystymme antamaan ihmisille ja kaupungille lisää iloa ja merkitystä, niin se on hieno asia. Yleisön tuki on ollut meille koko kauden todella tärkeä. Katsomossa on ollut hyvä pöhinä ja tunnelma. On hienoa, että olemme pystyneet tulosten muodossa antamaan heille myös jotain takaisin.

– Toivottavasti sama kannustus ja pöhinä jatkuu kauden loppuun asti. Me pelaajat ainakin teemme kaikkemme sen eteen, että saadaan myös hieno loppu kaudella, Hakala kiittelee.

KuPS voitti lauantaina Suomen Cupin ja se tarkoittaa Hakan kannalta sitä, että Veikkausliigan kolmossija vie suoraan ensi kesän Konferenssiliigan kentille, mikäli KuPS sijoittuu Veikkausliigassa kolmen parhaan joukkoon. Sijoittuminen neljänneksi sen sijaan takaa suoran paikan kauden jälkeen pelattavassa Eurolopputurnauksen finaalissa. Haka lähtee Mestaruussarjaan neljänneltä sijalta neljä pistettä kolmantena olevaa Honkaa perässä. Viidentenä majaileva FC Inter on sen sijaan viiden pisteen päässä.

Mestaruussarja alkaa Hakan osalta 28.9. FC Interin vieraana. Tehtaan kentällä pelataan taas 2.10., kun SJK saapuu vieraaksi.

FC Hakan ottelut Mestaruussarjassa:
28.9. 18.00 Inter-Haka
2.10. 16.00 Haka-SJK (Osta liput täältä)
5.10. 18.00 KuPS-Haka
9.10. 16.00 Haka-HJK (Osta liput täältä)
16.10. 16.00 Honka-Haka

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT