Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Europaikka ratkaistaan sunnuntaina Tehtiksellä!

Veikkausliiga saadaan vihdoin päätökseen sunnuntaina, kun FC Haka ja Vaasan Palloseura kohtaavat Tehtaan kentällä kello 15.00 alkaen Eurokarsintasarjan ratkaisevassa toisessa osaottelussa.

Ensimmäinen osaottelu viime keskiviikkona Vaasassa päättyi Hakan upeaan 0-3 -voittoon, mikä antaa sunnuntaille erinomaiset lähtökohdat. Teemu Tainio ja moni muu joukkueesta on kuitenkin muistuttanut, että peli ei todellakaan ole vielä pelattu. Valkopaidat lähtevätkin Tainio mukaan otteluun hyvinkin realistisista lähtökohdista.

– Meidän täytyy pitää huoli, ettei Vaasa voita meitä kolmella maalilla, siitä lähdetään!

Ensimmäisessä kohtaamisessa koskilaiset olivat varsinkin ensimmäisellä jaksolla suorastaan dominoivia. Vaasalaisten jaloissa vaikutti kyllä pahasti painavan huomattavasti isompi ottelumäärä. Hakan nopeus oli myrkkyä kotijoukkueen puolustukselle ja mahdollisuudet isompiinkin lukemiin olivat olemassa.

Se, että löytyykö VPS -pelaajien akuista vielä ekstralataus kauden viimeiseen rypistykseen on avainasemassa ja tulee varmasti paljon vaikuttamaan siihen, että millaisella taktiikalla joukkue lähtee.

– Se on hyvä kysymys, että lähteekö ne heti alusta napit kaakkoon hakemaan maaleja vai pelaavatko ainakin alkuun samalla pelisysteemillä, kuin ovat koko kauden pelanneet, Tainio pohtii.

Mikäli ottelu päättyisi vieraiden 0-3 -voittoon, niin ratkaisua haettaisiin jatko-ottelusta. Mikäli tilanne senkin jälkeen olisi tasan, niin voittaja ratkaistaisiin rangaistuspotkukilpailulla.

Hyvistä lähtökohdista ja isoista panoksista huolimatta Tainio joukkoineen luotsaa joukkueen samoilla teemoilla otteluun, kuin koko kauden on ollut tapana.

– Meillä on koko kauden ollut todella hyvää tekemistä treenikentällä ja samalta se näytti tänäänkin (lauantaina).

Hakalta on varmuudella sivussa ottelusta edellisessä ottelussa kaksi keltaista saanut Jude Arthur, sekä pitkäaikaistoipilas Vigori Gbe. Siinäkin mielessä asetelmat ovat koskilaisittain erittäin hyvät.

Europaikan lisäksi ottelussa riittää jännitettävää siitä, että kasvattaako maalitykki Lee Erwin maalimääräänsä. Karsintasarjan maalit lasketaan mukaan Veikkausliigan virallisiin tilastoihin, ja jo nyt skotlantilaisella on kasassa 20 maalia. Edellisen kerran yli 20 maalin on päässyt HJK:n brasilialainen Joao Klauss, joka takoi 21 maalia kaudella 2018. Hakan edellinen Veikkausliigan maalikuningas oli Valeri Popovits vuonna 1999, jolloin hän takoi huimat 23 osumaa.

Ottelussa päättyy myös yksi upea jalkapalloura, kun Mika Hilander pistää hanskat naulaan. Katso Hilan ajatuksia alta löytyvästä video-otteluennakosta.

FC Haka – VPS pyörähtää käyntiin sunnuntaina 30.10. kello 15.00 Tehtaan kentällä. Otteluinfo ja lipunmyynti täältä.

Muista varata paikkasi Tehtaan kentältä myös ensi kaudella osallistumalla FC Hakan kausikorttihaasteeseen. Kausikortin hinta on haasteen ajan 69 euroa. Varaa omasi täältä ja seuraa haasteen etenemistä Hakan somekanavissa ja nettisivuilla!

Ruutu+ näyttää ottelun suorana täällä.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT