Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Ensi viikon FC Haka – FF Jaro on Hope-hyväntekeväisyysottelu

Miesten Ykkösessä pelataan syksyllä Hope-teemaotteluita. Pe 17.8. FC Haka – FF Jaro -ottelussa kerätään lahjoituksena liikuntavälineitä ja -varusteita vähävaraisille lapsiperheille ja Hakan pelaajat toimittavat lahjoitukset perille. Olethan mukana tekemässä hyvää! Tarkemmat ohjeet keräyksestä tulossa ensi viikolla.

Lue lisää Hope ry:stä:

Kun on tahtoa, on toivoa

Lapset ovat maailman toivo. Mutta lapsista kasvaa toiveikkaita vain kokemalla välittämistä itse. Jokainen meistä voi vaikuttaa millaiseen maailmaan lapset kasvavat, ja millaisessa maailmassa me itse haluamme elää.

Hope syntyi perustajiemme tahdosta synnyttää konkreettinen hyvän kierre ja antaa lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Hope syntyi pääkaupunkiseudulla vuonna 2009, Tampereelle se kotiutui kaksi vuotta myöhemmin. Hopen nopea kasvu ja levittäytyminen on kertonut meille paitsi valtavasta avuntarpeesta, myös ihmisten halusta auttaa. Tarvitaan vain joku, joka vie avun perille, ja siksi on Hope.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia, eikä meillä ole kynnystä auttamiseen eikä kynnystä pyytää apua. Apumme on käytännöllistä, keräämällä tavara- ja vaatelahjoituksia voimme jakaa niitä tarvitseville lapsille. Tuemme myös lasten harrastuksia maksamalla kausimaksuja, koska lapsen ja nuoren oma harrastus saattaa olla juuri se, joka kannattelee kasvuikäistä vaikeassakin perhetilanteessa. Haluamme myös välittää iloa ja elämyksiä lapsille, nuorille ja joskus koko perheelle.

Tampereella toimii Suomen toiseksi suurin Hope, asiakasperheitä meillä on noin 1000, ja näissä on lapsia noin 2500. Jokainen vuosi on ollut kasvun vuosi ja se on kertoo siitä, miten yhä useampi perhe on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Jokainen tarina on erilainen, mutta yhteistä on se, miten jokainen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa saisi samat mahdollisuudet kuin muutkin ikäisensä.

Toimimme vahvasti vapaaehtoisvoimin ja välityömarkkinoiden turvin. Uskomme, että hyvän kierre syntyy tekemällä itse sitä mistä puhuu. Voimme kuitenkin antaa vain sitä, mitä meillä on, siis sitä, mitä olemme saaneet lahjoituksena. Yksityisten ihmisten ja yritysten tuki on tässä kohden korvaamatonta. Yhteistyökumppanimme ovat arvokkaita ja äärettömän tärkeitä, koska juuri he voivat antaa lapsille ja nuorille elämyksiä ja iloa arjen keskelle.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT