Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

EIF ei pystynyt pysäyttämään Hakaa

FC Hakan vahva vire sai tiistaina jatkoa Tehtaan kentällä. Lähes 2000 katsojaa sai todistaa valkopaitojen 2-0 (1-0) -voittoa EIF:sta. Hakan saldo tältä kaudelta on komea, kuusi voittoa ja yksi tasapeli.

Helpolla voitto ei tällä kertaa irronnut. Ensimmäistä kunnon maalipaikkaa saatiin odottaa aina 17. minuutille asti. Tuolloin Erkka Helminen vapautti Jean Fridolin Nganbe Nganben, mutta EIF:n puolustus ehti viime hetkellä väliin.

Kuusi minuuttia myöhemmin vierasjoukkueen takalinjat jäivät voimattomiksi. Helminen vapautti Samuel Chidin pystyjuoksuun, Chidi kiersi EIF-vahti Mehdi El Moutacimin ja sijoitti pallon hallitusti verkkoon.

EIF ei kuitenkaan lamaantunut takaiskusta vaan joukkue piti Hakan puolustuksen ajoittain kiireisenä. Etenkin Akseli Ollila oli terävänä vasemmalla laidalla.

Toisen puoliajan alussa Haka oli saada toisen maalin kuin varkain. El Moutacim avasi pallon suoraan päin Chidiä, mutta EIF-pakki sai putsattua pallon Helmisen edestä väljemmille vesille.

EIF:lla oli myös omat saumansa maalintekoon, mutta tolppaa lähemmäksi maalia eivät tammisaarelaiset palloa saaneet.

Ottelu ratkesi lopullisesti 12 minuuttia ennen täyttä aikaa. Jacob Bushue karvasi pallon EIF:n Daniel Rantaselta ja Elias Ahde pääsi viimeistelemään loppulukemat.

– Peli oli meille vaikea voitosta huolimatta. Liian monelle pelaajalle tämä ei ollut kauden paras peli. Liikkuminen ja pallon liikuttaminen eivät olleet sillä tasolla, missä niiden olisi pitänyt olla, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio myönsi.

Samalla Tainio huomautti, että EIF pelaa varsin erityyppistä jalkapalloa kuin moni muu Ykkösen joukkue.

– Emme oikein ehtineet harjoitella sitä kunnolla vaan menimme vanhalla kaavalla. Onneksi joukkueessamme on sen verran taitoa, että pystyimme maaleja tekemään, Tainio sanoi.

EIF:n päävalmentaja Gabriel Garcia Xatart oli tyytyväinen lähes kaikkeen muuhun kuin lopputulokseen.

– Pystyimme hallitsemaan ottelua etenkin ensimmäisellä puoliajalla, EIF-luotsi kertoi.

Haka jatkaa otteluitaan sunnuntaina 9.6. kello 18.30 AC Kajaania vastaan vieraskentällä. Torstaina 13.6. on luvassa Hakan 85-vuotisjuhlapeli Tehtaan kentällä. Vastassa on tuolloin MYPA ja perinteisten tehdasjoukkueiden välinen vääntö alkaa myös kello 18.30.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä (68. Tino Purme), Niklas Friberg, Ville Starck (var.), Henri Malundama, Anton Popovitch, Jacob Bushue, Jean Fridolin Nganbe Nganbe (83. Antto Hilska), Erkka Helminen (63. Elias Ahde), Samuel Chidi, Salomo Ojala.

Kuva: Jari Mäki-Kuutti

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT