Etusivu » Uutiset » AC Oulu tuli kovaa ottelun alkuun ja se riitti voittoon
01.07.2023
FC Haka matkasi lauantai -iltana AC Oulun vieraaksi Raatin stadionille Ouluun. Poissaoloista kärsineen koskilaisjoukkueen peli ei pysynyt kasassa ensimmäisellä jaksolla ja kotijoukkue kuittasi pisteet avausjakson kolmella osumallaan puhtaasti 3-0.
Valkopaidat joutuivat lähtemään matkaan ilman kolmea kokoonpanossa normaalisti aloittavaa pelaajaa, kun kapteeni Niklas Friberg, keskikentän Tuure Siira ja joukkueen paras maalintekijä Juan Lescano olivat kaikki sivussa. Fribergin paikan puolustuksessa otti Fallou Ndiaye ja Siiraa paikkasi Atte Sihvonen.
Kotijoukkue tuli otteluun äärimmäisen kovalla sykkeellä ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Aatu Hakalan vartioimaa maalia jatkuvalla syötöllä. Oululaisten paine tuotti tulosta, kun kimmokepallo osui Eero-Matti Auvista käteen ja peliväline vietiin pilkulle. Niklas Jokelainen asteli vetämään ja laukoi pallon riittävällä voimalla vasemmalle, eikä oikein aavistanut Hakala saanut sormiaan väliin ja näin lukemiksi kirjattiin 1-0 pelikellon näyttäessä 19 minuuttia.
Lisää mustia pilviä hakalaisten päälle kertyi kolme minuuttia myöhemmin, kun Noah Pallas taisteli pallon taitavasti itselleen päätyrajalla, syötti kovan maalin edustalle, mistä pallo Hakalan torjunnasta päätyi Ashley Coffeylle ja Veikkausliigan maalipörssin kakkosella oli helppo työ viimeistellä kauden yhdeksäs osumansa.
Ja jälleen vain kolme minuuttia edellisestä osumasta, lisää vettä kaadettiin koskilaisten niskaan. Jokelainen lähetti kulmapotkun, mihin Riku Selander nousi päineen Haka -puolustuksen keskellä korkeimmalle, puskien lukemiksi jo 3-0.
Ensimmäisen jakson lopulla, sekä etenkin toisella jaksolla puntit tasoittuivat ja Haka oli pelissä pallollisesti jopa hallitsevampi osapuoli. Toki kotijoukkueella ei ollut enää tarvetta hyökätä, vaan pitää oma pää puhtaana ja sen se tekikin mainiosti, sillä enempää osumia ei kumpaankaan päätyyn ottelussa nähty.
Teemu Tainio myönsi pelin jälkeen pettymyksensä ja kaivoi nöyrästi työrukkaset esiin tulevaa silmälläpitäen.
– Meidän pelin alku oli karmaiseva ja oltiin joka asiassa perässä. 3-0 taululle nopeaan ja pelihän oli aikalailla taputeltu. Toiselle jaksolle parannettiin, mutta se oli kosmetiikkaa.
– Kyllä meillä on peiliin katsomisen paikka. Me ei vaan voida olla näin pihalla pelin alussa.
– Iso takaisku hyvän HJK -pelin jälkeen, mutta saatiin tänään täysin mitä ansaittiin.
– Analysoidaan miten saadaan asioita paremmaksi, sillä näin huonoja emme ole mitä tämä päivä näytti.
Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.
Ottelun huippuhetket Ruutu+.
Kuvat: Iitu Lehtonen