Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

(19)34 kysymystä: Juho Saarinen

Hakan nettisivujen juttusarjassa vuorollaan joku pelaaja, tai muu seuran lähellä oleva henkilö, vastaa Hakan perustamisvuoden mukaisesti (19)34:n kysymykseen aiheesta ja aiheen vierestä. Nyt vuorossa on Juho Saarinen.

1. Edellinen haastateltava Jami Kyöstilä haluaa kysyä, mitkä olivat parhaat kokemukset Kemin reissulta?

– Varmaan itsessään lähteminen Kemiin oli kokemuksena sellanen mitä ei unohda ja toki pitkillä pelireissuilla sattu ja tapahtu!

2. PS Kemi vaikuttaa hyvin yhtenäiseltä joukkueelta. Minkälaista oli olla mukana kenties sarjan suurimman yllättäjän riveissä?

– PS Kemi oli joukkueena tosi yhtenäinen ja joukkuehenki siellä oli todella loistava. Viihdyin Kemissä hyvin ja tottakai oli mukava olla joukkueen mukana jonka ei odotettu pärjäävän noin hyvin.

3. Siirryit siirtoikkunan lopulla Kemistä Hakaan. Millä mielellä lähdit Hakan mukaan?

– Lähdin Hakan mukaan sillä mielin että pystyn auttamaan joukkuetta parhaani mukaan sekä taistelemaan loppukauden avauksen paikasta.

4. Kuinka hyvin olet päässyt joukkueeseen sisälle kuluneiden parin viikon aikana?

– Aivan hyvin on joukkueen mukaan päässyt vaikka onkin aina vaikeampaa tulla kesken kauden uuteen joukkueeseen, mutta jätkät on ottanu hyvin vastaan.

5. Kuinka tuttu Haka oli seurana sinulle entuudestaan?

– Hakan otteita on tullut muutaman vuoden seurattua  ja totta kai entuudestaan tiesi että on perinteinen ja menestynyt seura kyseessä. Pienestä pitäen muutenkin pelannut pelejä Hakan junioreita vastaan nii on tullut tutuksi.

6. Oliko kopissa paljon tuttuja, kun astelit mukaan joukkueeseen?

– Oli joukkueessa useampi Hämeenlinnasta kotoisin oleva pelaaja keiden kanssa pelannut ja sitten myös Mikkikseen sekä Juhoon tutustuin heidän käydessä Hämeenlinnassa pelaamassa.

7. Pääsit tekemään debyytin Hakassa heti PK-35 Vantaa–ottelussa keskikentän oikealla laidalla vaihdosta käsin. Mikä on paras pelipaikkasi?

– Paras pelipaikka on oikea puolustaja

8. Millä muilla pelipaikoilla olet urasi aikana pelannut?

– Kliseisesti vois sanoo että nuorempana tullut joka paikalla pelattua mutta viime vuosien aikana puolustuslinjasta jokaista paikkaa ja keskikentän pohjaa.

9. Veikkausliigakin kääntyy loppusuoralle ja mestaruustaistelussa on mukana vielä HJK:n lisäksi SJK ja RoPS. Jatkuuko HJK:n mestaruusputki, vai vaihtuuko mestari?

– Toivon ainakin, että mestari vaihtuis välillä ja luulen että sjk voisikin yllättää vielä tänä vuonna.

10. Nousevatko Huuhkajat vielä Unkarin ohi jatkokarsintoihin EM2016-karsinnoissa?

– Taitaa se niin olla että Suomi ei enää Unkarin ohi nouse, mutta tässä asiassa olisin mieluusti väärässä.

11. Seuraatko muuta urheilua jalkapallon lisäksi?

– Televisiosta tulee katottua aina kun sieltä jotain tulee, muuten ei ehkä niinkään mitään yksittäistä lajia tule seurattua jalkapallon lisäksi sen tarkemmin. Tottakai kesällä tuli seurattua yleisurheilun mm-kisoja ja käynnissä olevia koripallon em-kisoja.

12. Mitä muuta olet harrastanut jalkapallon lisäksi?

– Nuorempana hetken aikaa harrastin karatea ja korttelikiekossa ei ikinä unohda viimeisen vuoden mestaruutta.

13. Suurin saamasi kala?

– Vähän on tullut kalasteltua mutta joskus onnistunut narraamaan reilun kilon hauen nuorena poikana.

14. Ensimmäinen esikuvasi jalkapalloilijana?

– Carles Puyol

15. Mikä on ollut mieleenpainuvin pelireissu urasi varrelta?

– Ehkä se oli vuonna 2012 kun matkattiin Ouluun ja tein ykkösen debyytin.

16. Entä mikä on ollut pahin vieraspaikkakunta?

– Raumalla on aina ollut vaikeeta.

17. Kuka on ollut paras pelaaja, jonka kassa olet pelannut samassa joukkueessa?

– Varmaan ainakin yks parhaista oli Kemissä Cornelius Stewart, vaikee pideltävä puolustajille.

18. Mitä Juho Saarinen tekee 10 vuoden päästä?`

– Kyllä vielä 10 vuoden päästä on ainakin muutama hyvä pelivuosi edessä ja samalla viettää perhe-elämää.

19. Minkälaista musiikkia kuuntelet?

– Aika laidasta laitaan, mutta ehkä eniten suomalaista musiikkia tulee silti kuunneltua

20. Miten valmistaudut otteluihin?

– Tulee otettua ennen pelejä aika rennosti kuunnellen musiikkia ja fifaa pelatessa. Ulkonakin tulee käytyä ettei sisällä ole koko päivää.

21. Kuka kertoo parhaita juttuja Hakan kopissa?

– Parhaista jutuista en tiiä, mutta varmaan eniten äänessä on Lähdesmäki ja Pesonen.

22. Kenen vieressä istut kopissa?

– Kyöstilän Jamin vieressä istun mutta rauhassa siinä saa olla kun Jami on usein puolustamassa isänmaata.

23. Viimeisin näkemäsi elokuva? Suosittelisitko sitä muille?

– Lainkuuliainen kansalainen oli katsomisen arvoinen elokuva.

24. Oletko saanut urallasi punaisen kortin? Jos, niin mistä tilanteesta?

– Suoraa punaista ei ole tainnut ikinä tulla, mutta kahdella keltasella on lentänyt ulos joskus kun on rapannut jaloille vähän kovemmin, tosin vahingossa..

25. Kuvaile hienoin tekemäsi maali?

– Nyt on paha, taitaa kaikki maalit mitä on tehnyt nii ollut aika tasapaksuja ettei niistä oikein osaa valita sopivaa.

26. Unelma-ammattisi lapsena?

– Taisi olla palomies.

27. Osaatko tehdä keittiössä muutakin kuin keittää vettä?

– Jossain piireissä kutsutaan Etelä-Suomen Gordon Ramsayksi niin kyllä siellä keittiössä jotain oikein tekee.

28. Pusku vai laukaus?

– Pusku

29. Hämeenlinna vai Tampere?

– Kotikaupunki on aina kotikaupunki eli Hämeenlinna vie voiton tällä kertaa

30. Koti- vai vierasvoitto?

– Kotivoitto

31. Mökki- vai festariviikonloppu?

– Mökkiviikonloppu

32. Puntti- vai juoksutreenit?

– Ehdottomasti puntti

33. Cooper- vai piip-testi?

– Piip-testi

34. Millä kysymyksellä aloitetaan seuraava haastattelu (Aki Sihvonen)?

– Mikä supersankari olisit jos voisit päättää ja miksi?

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT