Yhtiökokouksen yhteenveto ja puheenjohtajan tilannekatsaus

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

04.06.2020

FC Hakan kausi 2019 Miesten Ykkösessä päättyi lokakuun lopussa suoraan Veikkausliiganousuun. FC Haka Oy:n tilikausi päättyi kuukautta myöhemmin marraskuun loppuun. Tämän jälkeen on valmistauduttu korkeimmalla sarjatasolla pelaamiseen vahvistaen joukkuetta muutamilla kokeneilla pelaajilla sekä taustatoimintoja uusilla tekijöillä. Tämä on katsaus sekä edelliseen tilikauteen että nykytilanteeseen ja 27.5.2020 pidetyn yhtiökokouksen päätöksiin.

FC Hakan pitkän aikavälin tavoite on pelata säännöllisesti Europeleissä. Yksi askel kohti tavoitetta saavutettiin Veikkausliiganousun myötä. Ylimmän sarjatason paikan vakiinnuttaminen on seuraava tärkeä tavoitteemme. Tätä tavoitetta silmällä pitäen kauden 2020 toimintaa suunniteltaessa myös pelaajabudjettia kasvatettiin merkittävästi, n. 30%. Kaikki seuran toivomat pelaajat tekivät jatkosopimuksen seuran kanssa. Lisäksi uusia tulijoita on saatu tavoitelluille pelipaikoille. Mm. Eero Markkanen, Mohammed Kamara, Michael Hartmann ja Jonas Häkkinen ovat vahvistaneet joukkuetta alkuvuoden aikana. Tällä hetkellä näyttäisi, että Veikkausliigakausi päästään aloittamaan 1.7.2020, kun koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset hellittävät riittävästi. Ottelutapahtumiin sallittava katsojamäärä on edelleen epävarma. Pyrimme viranomaisten kanssa tiiviiseen dialogiin mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Joukkueiden ja katsojien terveyden ja turvallisuuden varmistaminen ohjaa suunnittelua. Tavoitteenamme tällä hetkellä on eriyttää ottelutapahtuma 2-4 erilliseksi rajatuksi tilaisuudeksi, joissa jokaisessa olisi alle 500 henkilöä, vaikka he seuraisivatkin samaa jalkapallo-ottelua. Lähiviikot näyttävät, mihin asiantuntijat ja päätöksentekijät päätyvät suositusten ja rajoitusten suhteen. 

Rahoituksellisesti FC Haka Oy:n tilanne on edelleen haastava. Koronatilanteesta huolimatta onnistuneiden kausikorttikampanjan ja yhteistyökumppanimyynnin ansiosta akuuttia hätää ei ole. Työtä on muutenkin tehty paljon kriisiajan rahoitusvajeesta selviämiseksi ja esimerkiksi koko henkilöstön kanssa sovittiin palkkaleikkauksista huhti-toukokuussa. FC Hakalle myönnettiin Business Finlandin 100 000€ avustus kehityshankkeelle, jolla pyritään luomaan uutta liiketoimintaa koronan vuoksi menetetyn liiketoiminnan tilalle. E-urheiluun paneutuva hanke on suunnitteluvaiheessa ja ensimmäisiä konkreettisia uutisia saataneen jo kesäkuussa. Yhtiön hallitus on arvioinut, että FC Haka Oy menettää liikevaihtoa n. 50 000 euroa kuukaudessa koronaviruspandemiaan liittyvien rajoitusten vuoksi siihen saakka, kunnes Veikkausliiga päästään aloittamaan ja katsojamäärärajoituksia puretaan. Tilanne on hankala, mutta kuitenkin hallinnassa.

Kevään aikana seurassa on tehty paljon kehitystyötä. Myynninjohtamiseen, resursseihin ja tuloksellisuuteen on panostettu järjestelmä- ja toimenkuvakehityksellä. Viestinnän saralla on otettu isoja askelia. Seura on saanut paljon positiivista julkisuutta mm. pelaajien harjoitteluhaastekampanjan, valtakunnallisesti julkaistun Hacast-podcastin sekä aktiivisen ja ajankohtaisen tiedottamisen ansiosta. Ilveksen kanssa yhteistyössä järjestetty virtuaaliderby keräsi yli 1500 maksanutta seuraajaa. Lisäksi Aamulehti julkaisi lähetyksen verkkokanavissaan. Haka muuten voitti Playstation-pelikonsolilla pelatussa ottelukokonaisuudessa Ilveksen yhteismaalein 4-0. Uskomme vahvasti, että sama toistuu myös viheriöllä, kun sarjaottelut pyörähtävät käyntiin.

Päättyneestä tilikaudesta 2019 yhteenvetona todettakoon, että toiminnallinen tavoite, nousu Veikkausliigaan, saavutettiin. Liikevaihto kasvoi selvästi mm. yhteistyökumppanimyynnin ja lipunmyynnin kasvun seurauksena. Henkilöstökulut nousivat mm. valmennus- ja pelaajasatsausten seurauksena. Liiketoiminnan muut kulut säilyivät aiemmalla tasolla. Kirjanpidollinen tulos painui negatiiviseksi samalle tasolle kuin 2018. Ilman alaskirjauksia ja liikearvopoistoja toiminnan tulos oli kuitenkin positiivinen. Oma pääoma säilyi selkeästi positiivisena. Vieras pääoma on vähentynyt pankkilainojen ja ostovelkojen merkittävän pienenemisen seurauksena. Yhtiön kokonaistilanne on jälleen vakaampi, kuin aiempina vuosina. Voisi sanoa, että suunta on oikea, vaikka matkaa tyydyttävään tasoon on edelleen reilusti.

27.5.2020 etäkokouksena järjestetty yhtiökokous hyväksyi yhtiön tilinpäätöksen, myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle sekä hallitukselle ja oli tulkintani mukaan muutenkin tyytyväinen kuulemaansa. Kokouksessa oli lähes totuttu määrä osallistujia, joskin heistä pääosa etänä omien päätteidensä välityksellä aina Helsingissä ja Turussa asti. Erityisiä päätettyjä asioita olivat 32 000kpl osakkeen osakeantivaltuutuksen antaminen yhtiön hallitukselle sekä hallituksen jäsenmäärän korottaminen neljään. Uudeksi jäseneksi FC Haka Oy:n hallitukseen valittiin valkeakoskelainen Esa Eskelinen. Hallituksessa jatkavat Karri Kekkonen, Kari Laakso ja Marko Laaksonen (pj.).

Lopuksi on todettava, että viime ajat ovat epävarmuudessaan ja kurjuudessaan olleet myös rohkaisevia. Mahdottomiltakin vaikuttaviin asioihin on yhteistyöllä ja yhteisellä tahdolla löydetty ratkaisuja. Erityisesti joukkueestamme, kannattajistamme, seuran työntekijöistä ja vapaaehtoisista sekä yhteistyökumppaneistamme henkivä yhteen hiileen puhaltamisen asenne on tehnyt syvän vaikutuksen. Vaikeina aikoina meidät mitataan ja nyt olemme todella näyttäneet mitä Haka-sydän tarkoittaa. Kiitos kaikille sitkeydestä ja luottamuksesta tulevaan. Voimia ja terveyttä.

Tehtiksellä 3.6.2020,

Marko Laaksonen

FC Haka Oy

hallituksen puheenjohtaja

Kaikki uutiset
This error message is only visible to WordPress admins

Error: API requests are being delayed for this account. New posts will not be retrieved.

There may be an issue with the Instagram access token that you are using. Your server might also be unable to connect to Instagram at this time.