Cup käyntiin – Hakalle kolme uutta sopimusta

PELAAJIEN KUMMIYRITYKSET

26.01.2018

FC Hakalla on lauantaina edessä kauden ensimmäinen Suomen Cupin ottelu, kun koskilaiset haastavat Veikkausliigassa viime kaudella neljänneksi sijoittuneen FC Lahden vieraskentällä.

– Kova joukkue on vastassa, mutta tavoitteenamme on edelleen parantaa ottelu ottelulta. Toki joukkueen kokoaminen on vielä kesken, mutta Suomen Cupin peleihin ei voi lähteä muuta kuin voittamaan, Hakan valmentaja Teemu Tainio huomauttaa.

Hakan kokoonpanosta on lohkovaiheen avauksessa sivussa ainakin Tuomas Lähdesmäki.

– Lähdesmäellä on edessä muutaman viikon huili, Tainio harmittelee.

Hakan valmennusvastuu on edelleen Tainiolla ja Asko Jussilalla, kun tapaturmassa itsensä loukanneen päävalmentaja Keith Armstrongin sairausloma jatkuu ainakin helmikuun puoleen väliin.

– Tällaista tämä valitettavasti välillä on, mutta on hienoa, että valmennus on silti ammattilaisten käsissä, Armstrong toteaa.

Takapakkien rinnalla Hakalla on kerrottavissa myös hyviä uutisia, sillä seura on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Valkeakoskelaisseuraan liittyivät 1+1 -vuotisilla sopimuksilla puolustaja Valtteri Hiilloskorpi, keskikenttäpelaaja Joona Tapani ja hyökkääjä John Fagerström.

Hiilloskorpi on 18-vuotias pakki, joka on saanut jalkapallo-oppinsa Tampereella. Tapani, 21, siirtyy Valkeakoskelle FC Lahden organisaatiosta. Fagerström, 19, puolestaan edusti viime kaudella raaseporilaista BK-46:tta.

– Olemme ”Keken” (Armstrongin) kanssa keskustelleet heistä paljon. Koko kolmikossa on paljon potentiaalia, Hakan valmentaja Teemu Tainio toteaa.

– Hiilloskorpi voi pelata puolustuksessa molemmilla laidoilla, Tapanin pelipaikka on keskikentän keskellä ja Fagerström on puolestaan monikäyttöinen hyökkääjä, Tainio luettelee.

Uusien sopimusten myötä Hakalla on koossa 15 pelaajasopimusta kaudelle 2018.

FC Lahti-FC Haka pelataan Lahdessa Mukkulan hallissa lauantaina 27.1. kello 13.

Kaikki uutiset