Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Aleksandar Vucenovic osui kahdesti, kun Haka jatkoi voittoputkeaan

FC Haka ja FC Lahti olivat pelanneet edelliset kolme Veikkausliigaottelua saamatta selvyyttä toisistaan. Perjantaina selvyys paremmuudesta vihdoin saatiin, kun Haka haki Lahdesta 0-2 -vierasvoiton hienon esityksen jälkeen.

12 ottelun tappiottomassa putkessa ollut sarjakolmonen oli ensimmäisellä jaksolla suorastaan pulassa, kun valkopaidat tulivat peliin ennakkoluulottomasti. Kuvaavaa ensimmäiselle jaksolle on, että kotijoukkue sai vain yhden laukauksen kohti Hakan maalia ja sekin tuli vasta aivan jakson lopulla.

Koskilaisten sankarina ottelussa toimi itävaltalaishyökkääjä Aleksandar Vucenovic, joka vastasi voitto-ottelun molemmista maaleista.

– Hän alkaa pääsemään pikkuhiljaa kuntoon, mutta ei ole vieläkään täydessä kunnossa. Me kyllä tiedettiin, että hän on hyvä ja vaarallinen hyökkääjä, toivottavasti pysyy myös kunnossa, iloitsi Hakan päävalmentaja Teemu Tainio ottelun jälkeen.

Syytä Tainion hymyyn onkin, sillä maalinteon kanssa paininut joukkue vaikuttaisi vihdoin löytäneen kauan kaivatun maalintekijänsä. Vucenovic meni heilahtaen Hakan maalipörssin kärkeen, sillä miehellä oli jo entuudestaan yksi maali, mikä oli niinikään voitto-osuma Kuopion Palloseuran verkkoon toukokuussa.

Perjantain ottelun avaus- ja voittomaali nähtiin ottelun 16. minuutilla, kun kotijoukkueen Mikko Viitikon syöttö Antonio Reguerolle lipsahti maalivahdin ohitse ja Vucenovic haistoi tilanteen oikein, päästen tuikkaamaan pallon tyhjään maaliin.

Illan sankarin toinen osuma syntyi vastahyökkäyksestä, missä Tino Purme vapautti hyökkääjän vetopaikkaan. Oikealta avautunut tilanne ajautui hivenen ahtaaseen kulmaan, mutta maalitykki haistoi Regueron liikkeen ja laukoi pallon etunurkasta sisään.

– Minusta me pelattiin todella hyvin. Ekalla puoliajalla saatiin hyvin riistoja ja meidän olisi pitänyt tehdä jopa enemmän maaleja. Lahdella ei ollut ekalla jaksolla oikeastaan mitään paikkoja, Tainio jatkoi tyytyväisenä.

Toisella jaksolla kotijoukkue oli ehkä aavistuksen ensimmäistä vaarallisempi, mutta valkopaidat pystyivät pelaamaan jälkimmäisen nelivitosen loppuun asti viisaasti. Hakan joukkuepelaaminen toimi loppuun asti ja näin koskilaiset ottivat toistamiseen täydet kolme pistettä sarjakolmoselta.

– Kyllä meidän game-plan toimi tänään. Ei lähdetty passiivisesti, vaan haluttiin olla aktiivisia. Oltiin parempi joukkue tänään, Tainio toteaa lopuksi.

Seuraavan kerran Hakalla on mahdollisuus kasvattaa pistetiliä ensi perjantaina, kun AC Oulu saapuu Tehtaankentälle vieraaksi.
Lippuja perjantaille pääset ostamaan otteluinfo -sivuilta TÄÄLTÄ.

Kuva: Jussi Rämä

FC Lahden raportti TÄÄLTÄ.

Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.

Ottelun tallenne ja kooste Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT