Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Terveystalo hoitaa Hakaa

Ykkösen jalkapalloseura FC Haka sekä junioriorganisaatio FC Haka Juniorit ry ovat sopineet kaudet 2017 ja 2018 kestävästä yhteistyöstä Terveystalon kanssa. Kumppanuus on molemmille osapuolille uutta.

 

Edustusjoukkue FC Haka Oy:n toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo seuran kartoittaneen monia vaihtoehtoja ennen päätymistään Terveystaloon.

– Terveysalan toimijoista Terveystalo osoittautui meille kokonaisuutena selvästi parhaaksi. On hienoa saada huippujoukkueen yhteistyökumppaniksi Terveystalon kaltainen oman alansa huippuosaaja. Yritämme nyt hyödyntää sen osaamista kaikin tavoin.

 

Huttusen mukaan joukkueen selkeä tavoite on nousu ylimmälle sarjatasolle Veikkausliigaan, ”joko tänä vuonna tai myöhemmin”.

– Sitäkin ajatellen on tärkeää, että myös juniorit ovat mukana sopimuksessa. Nyt voimme ohjata heidätkin paikkaan, jossa asiat hoituvat ammattitaidolla.

 

Myös Valkeakosken Terveystalon yksikönjohtaja Riitta Lassila vakuuttaa tyytyväisyyttään solmittuun sopimukseen.

– Meidän näkökulmastamme on hienoa päästä palvelemaan uusia asiakkaita. Haka näkyy todella monella tavalla ja tasolla koko Valkeakoskella, joten lähdemme yhteistyöhön ilomielellä.

 

 

Lisätietoja:

FC Haka Oy, Olli Huttunen, olli.huttunen@fchaka.fi, p. 040 5559386

Terveystalo Sport, Mika Kivinen, mika.kivinen@terveystalo.com, p. 0400 462 199

Terveystalo Valkeakoski, Riitta Lassila, riitta.lassila@terveystalo.com, p. 050 347 0361

 

Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja yli 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 7 000 terveydenhuollon ammattilaista, ja on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2016 oli yhteensä 79,2 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen 25,9 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT