Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Pistejahti jatkuu jo sunnuntaina

Hakan tiivis ottelutahti jatkuu, kun valkopaidat matkustavat sunnuntaina Kouvolaan MYPA:n vieraaksi. Haka hakee Honka-tasapelin jälkeen paluuta voittojen tielle, kun taas MYPA hakee kauden avausvoittoaan.

Hakan viime ottelu oli varsin tapahtumarikas, kun Obi Metzger lensi ensin suoralla punaisella kortilla suihkuun ja erotuomari Toni Pohjoismäki heitti päävalmentaja Sami Ristilän pian perään katsomon puolelle. Ristilä ei tuomioita sulattanut eikä muutenkaan pitänyt ottelun tuomarityöskentelyä kovin onnistuneena.
– Jos tuomarilla on huono päivä, niin se näkyy heti taululla. Nyt onneksi kuitenkin pystyimme nousemaan edes tasoihin Honkaa vastaan miehen vajaalla. Kuitenkin Hongan toista maalia edelsi Honka-pelaajan aivan selvä käsivirhe, jolla hän otti pallon haltuun ja loppuhetkillä pallo oli selvästi (Ilari) Äijälän kädessä boksissa, mutta hän ei uskaltanut viheltää siitä rankkaria. Olimme siinä ottelussa parempi joukkue ja olisimme ansainneet enemmän, Risu palaa edellisottelun kuumiin tunnelmiin.
– Nyt meiltä on seuraavasta pelistä kaksi miestä pois tuomarin takia. Obi on pelikiellossa ja minä olen tämänhetkisen käsitykseni mukaan toimitsijakiellossa tämän pelin. Metzger sai punaisen kortin tilanteesta jossa ei olisi pitänyt antaa edes varoitusta. Pelaajat ja valmentajat tekevät myös virheitä, mutta siinä kävi tuomarilla iso virhe ja minun mielestäni hänen pitäisi tarkistaa se videolta, nostaa kätensä pystyyn ja myöntää olleensa väärässä, Risu jatkaa.

Haka koki Honka-ottelussa takaiskuja myös loukkaantumisten suhteen, sillä maalivahti Markus Koljander loukkasi polvensa hieman ennen Hongan toista maalia. Ristilä myöntää, että Koljanderin vammalla saattoi olla oma vaikutuksensa Hongan toiseen osumaan.
– Oli sillä varmasti tekemistä. Laukaus oli kuitenkin torjuttavissa, mutta virheitä sattuu kaikille. Häneltä petti jalka torjuntatilanteessa ja se loukkaantuminen oli varmasti iso tekijä siihen, Ristilä toteaa.

Kokonaisuutena Ristilä oli kuitenkin Honka-ottelun antiin tyytyväinen.
– Varsinkin kun ottaa huomioon, että meillä oli kaksi tappiota alla ja olimme pelanneet kauden heikoimman 20-minuuttisen JJK:n vieraana, jolloin he tekivät kolme maalia. Honkaa vastaan peli oli ihan erinäköistä. Saimme pelin haltuun ja olimme pelillisesti valmiita ja pystyimme hallitsemaan peliä.

Sunnuntaina Hakan vastaan tulee ärsytetty MYPA, joka on kerännyt kauden viidestä ensimmäisestä ottelusta vasta yhden pisteen. Risu ei kuitenkaan tuudittaudu helppoihin pisteisiin.
– Varmasti nälkäinen joukkue on tulossa ja täytyy toivoa, etteivät he avaa voittotiliään ainakaan meitä vastaan. Olen nähnyt muutaman heidän pelin ja ne ovat olleet pienestä kiinni. Toivottavasti pystymme pitämään heidät pois voittokannasta jatkossakin.
– MYPA on hyvä joukkue ja se on varmasti sisuuntunut. Ei ottelusta mitään helppoa ole tulossa, Ristilä varoittaa.

Koljanderin vamman vakavuus selviää viikonlopun aikana, mutta Saku Pesonen on tekemässä paluuta maalinsuulle ja hänet saatetaan nähdä Hakan tolppien välissä MYPA:a vastaan. Lisäksi alkukauden sivussa ollut Juha Pirinen on harjoitellut ja saattaa olla kokoonpanossa, mutta päätähtäin on RoPS-ottelussa. Lisäksi JJK-ottelussa nivusensa loukannut Josef Chavez on toipilaana ja hänen poissaolon pituus ratkennee niin ikään viikonloppuna.

Hakan ja MYPA:n välinen ottelu alkaa Saviniemen jalkapallostadionilla sunnuntaina kello 18.30.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT