Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Draamaa koko rahan edestä

Haka ja Honka järjestivät torstai-illan kunniaksi melkoisen draaman. Tehtaan kentällä ei yleisömäärällä juhlittu, mutta itse peli ei takuulla jättänyt kylmäksi. Värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteet jaettiin lukemin 2-2.

Honka aloitti maalinteon 13. minuutin kohdalla, kun Dudu ehti palloon ennen Jarno Mattilaa ja siirsi pelivälineen ohi Markus Koljanderin. Protestointi Hakan leirillä oli rajua, sillä monen mielestä Dudu otti pallon kädellä mukaansa.

Haka tuli tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin. John Weckström hukkasi pari kulmapotkua etutolpalle, mutta kolmannessa oli oikea kierre. Regi Nooitmeer oli oikeassa paikassa ja kippari venytti pallon verkkoon.

Koljander loukkasi jalkaansa vaarattoman näköisessä tilanteessa, mutta jatkoi peliä hampaat irvessä. Tämä kuitenkin kostautui, sillä Koljander ei saanut 40. minuutilla kunnon torjunta-asentoa aikaiseksi ja Jussi Vasaran kuti livahti näppien kautta maaliin.

Pian Koljanderin oli pakko pyytää vaihtoa ja näin Hakan oma kasvatti Ville Kauppinen teki debyyttinsä Veikkausliigassa.

Toisella puoliajalla Haka oli hallitsevampi osapuoli, mutta 56. minuutilla näytti tilanne tasoituksen kannalta huonolta. Obi Metzger katseli monien yllätykseksi taklauksensa jälkeen punaista korttia ja samassa hässäkässä valmentaja Sami Ristilä passitettiin katsomon puolelle.

Haka ei ulosajoista lannistunut vaan haki sitkeästi tasoitusta. Yritys palkittiin vartti ennen loppua, kun Juuso Salonen viimeisteli Shane Robinsonin antaman kulmapotkun jälkitilanteesta liigauransa ensimmäisen maalin.

Haka urakka jatkuu sunnuntaina Myllykoskella. Vastassa on takuulla sisuuntunut MYPA, joka kärsi tänään 0-4 –kotitappion RoPS:lle.

Hakan kokoonpano Honkaa vastaan: Markus Koljander (43. Ville Kauppinen), Antti Ojanperä, Juuso Salonen, Regi Nooitmeer, Jarno Mattila (var.), Shane Robinson, Jaakko Juuti (var.), Marco Matrone (var.) (73. Pekka Sihvola), John Weckström, Mohamed Koroma (83. Timi Lahti), Obi Metzger (ulosajo).

Kerro mielipiteesi ottelutapahtumasta tästä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT