Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Lahti ja Haka tasapeliin

FC Lahti ja Haka hiovat liigakuntoaan Lahden Kisapuiston tekonurmella. Kumpikin joukkue onnistui kertaalleen maalinteossa ja näin liigakauden kenraalinharjoitus päättyi 1-1 (0-1) –tasalukemiin.

Haka oli niskan päällä ottelun ensimmäisen puoliajan ja teki myös pelin avausmaalin. Niko Ikävalko heilutti maaliverkkoa Antti Hynysen ja Quincy Osein esityön jälkeen. Ikävalko otti pallon haltuun FC Lahden toppareiden välissä ja laukoi hallitusti pallon alakulmaan.

Toisella puoliajalla FC Lahti sai pelijuonesta kiinni ja tasoitus syntyi vartti ennen pelin päättymistä. Jukka Vannisen rangaistuspotku oli sen verran tarkka, että Janne Korhonen ei ehtinyt kutia liimaamaan.

Hakan osalta harjoitusottelut on nyt kevään osalta pelattu. Liigan alkuun on enää puolitoista viikkoa aikaa, sillä maanantaina 19.4. Tehtaan kentälle saapuu avauspeliin vieraaksi TPS.

Hakan kokoonpano: Janne Korhonen, Markus Joenmäki (46. Josef Chavez), Kalle Parviainen, Toni Kuivasto, Jaakko Juuti, Xhevdet Gela, Ben Traore (67. Jukka Santala), Antti Hynynen (83. Sebastian Strandvall), Quincy Osei, Ik Kyung Nam, Niko Ikävalko (55. Kalle Multanen).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT