Etusivu » Uutiset » Palloliitto hylkäsi Koskenpoikien vastalauseen
28.10.2009
Suomen Palloliiton vastalauselautakunta on hylännyt Koskenpoikien tekemän valituksen koskien Palloliiton päätöstä, jolla Musan Salaman ja Koskenpoikien ensimmäisen karsintaottelun tulos muuttui 3-0 MuSan eduksi. Tämän päätöksen mukaisesti MuSa nousee Kakkoseen.
– Lautakunnan kanta ei ollut suuri yllätys, mutta perusteet urheilulliseenkin ratkaisuun olivat olemassa. Joukkuesiirtomaksu Koskenpoikien siirron yhteydessä on jäänyt suorittamatta, mutta mielestämme ehdottomasti lieventävien asianhaarojen vallitessa eikä asiasta tulisi rangaista joukkuetta ja pelaajia. Tampereen piiri hyväksyi joukkueen sarjaan, kertoi seuralle joukkuesiirron olevan kunnossa, antoi seuran pelata koko kauden loppuun ja osallistua nousukarsintoihin. Jos joukkuesiirtomaksurike olisi erittäin merkittävä rike, niin sitä pitäisi ehkä kontrolloida muuten kuin protestien kautta. Olisi tietysti myös hyvä jos piirillä olisi asiasta jonkinlaiset säännöt ja ohjeet kirjattuna, ja ne olisivat eri piireissä yhtenevät, FC Hakan toimitusjohtaja Juha Lahtinen toteaa.
– Ironista on että siinä puututtiin pelaajiin joiden edustusoikeudesta MuSa alunperin ei oikeastaan edes protestoinut, mutta joukkuemaksuasia tuli esille Tampereen piirin tutkiessa protestia. Joka tapauksessa Koskenpojilla oli Palloliiton Tampereen piirin lupa osallistua sarjaan ja nousukarsintaan. Muiden seurojen näkökulmasta taas on epäoikeudenmukaista antaa Koskenpoikien osallistua sarjaan väärin perustein, kuten nyt päätösten valossa on tehty.
Lahtinen huomauttaa, että Haka haluaa katsoa miten asian käy urheilun oikeusturvalautakunnassa ja vasta tämän jälkeen nähdään nouseeko Koskenpojat vai ei.
– Jos Koskenpojat ei nouse, se on tietysti tappio Hakan reserviseuraohjelmalle jonka vuoksi rakennettiin kakkosjoukkue tälle kaudelle. Ikävintä tämä tietysti on Koskenpoikien taustoille sekä pelaajille jotka ovat tehneet suurimman työn päivittäin pelikentällä.
– Panostus Koskenpoikiin on ollut sarjatasoon nähden Hakalta kohtuullisen suuri, mutta siitä on ollut merkittävää hyötyä monen nuoren pelurin uralle Hakassa. On sarjataso Koskenpojilla ensi vuonna mikä tahansa niin Hakan, Koskenpoikien sekä A-junioreiden kolmikanta pitää säilyä.