Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tuttu mies sunnuntaina Tehtiksellä

Tehtaan kentän katsomosta voi bongata sunnuntain KuPS-ottelussa tutun miehen. Tarkkasilmäisimmät havaitsivat tämän Kreikan pääsarjassa pelaavan ammattilaisen jo viime lauantaina Turun Veritas stadionin lehtereillä. Keskiviikkona hän ehti jo Hakan harjoituksiinkin.

Uudesta vahvistuksesta ei ole kuitenkaan kysymys. Viime kauden päätteeksi kreikkalaisseura Levadiakosiin ammattilaiseksi suunnannut Toni Lehtinen näet viettää ansaittua kesälomaa.

– ”Oka” Huttunen antoi mahdollisuuden pitää kuntoa yllä Hakan harjoituksissa. Keskiviikkona olin ensimmäisen kerran mukana ja pari kertaa olisi vielä tarkoitus Hakan kanssa harjoitella, Lehtinen kertoo.

Lehtinen pääsi kevään aikana pelaamaan yhdeksässä Superliigan ottelussa. Maalitili jäi avaamatta, mutta tunnelmat ensimmäisten Kreikassa vietettyjen kuukausien jälkeen ovat positiiviset.

– Kauden päätyttyä pelasimme muutaman harjoituspelin ja niissä sain paljon vastuuta. Se oli merkki siitä, että minulle on varmasti varattu roolia myös ensi kaudella, Lehtinen toteaa.

Varsin monella Levadiakosin pelaajalla sopimus on nyt katkolla. Lehtisen paperi kattaa vielä ensi kauden.

– Muutoksia ryhmään on varmaankin tulossa, mutta vaikea sanoa vielä minkälaisia, Lehtinen pohtii.

Taukoa seurajoukkueen harjoituksista on juhannukseen asti.

– Vähän tässä on tarkoitus lomaillakin. Kotipuolessa Seinäjoella tulee varmasti käytyä ja varmaan pitää jalkapallokin hetkeksi unohtaa.

Lehtinen on Tehtaan kentällä haastattelussa ennen KuPS-ottelua.07tlehtinen120508

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT