Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tainio liputtaa Hakan puolesta

Tehtaan kentällä nähdään sunnuntaina hieno ottelu, kun Klassikossa ovat vastakkain Haka ja HJK. Hakasta Euroopan huipulle ponnahtanut, mutta viime kaudella HJK:n kapteenina toiminut Teemu Tainio odottaa mielenkiintoista ottelua.

Tainio siirtyi Hakaan vuonna 1996 Torniosta ja pelasi kaksi kautta valkopaitojen riveissä ennen maailman kenttien valloitusta. Vuonna 1997 hän pääsi juhlistamaan myös Suomen Cupin voittoa ja cup-mestaruus on jäänyt hyvin Tainion mieleen.

– Se oli onnistunut kausi muutenkin, kun nousimme silloin Veikkausliigaan. Muistan finaalin hyvin TPS:aa vastaan, kun voitimme sen ja Koskista oli paljon väkeä pelissä. Se oli myös minun viimeinen pelini Hakassa, Tainio palaa ajassa taaksepäin.

Sinä vuonna Haka kaatoi kaksiosaisessa välierässä nimenomaan HJK:n. Ensimmäinen osaottelu päättyi Tehtiksellä 1-0-voittoon ja toinen peli Helsingin Pallokentällä päättyi 3-2 ja Haka eteni vierasmaalisäännön turvin finaaliin.

– Pääsin intistä silloin ensimmäiseen peliin ja syötin Marlon Harewoodille voittomaalin. Toiseen osaotteluun en saanut lomaa, mutta jätkät hoitivat sen ilman minuakin kotiin.

Tainio lähti Hakasta kauden 1997 jälkeen Ranskaan Auxerreen. Sen jälkeen tie vei hänet myös Tottenhamiin, Sunderlandiin, Birminghamiin, Ajaxiin, New York Red Bullsiin, kunnes palasi Suomeen vuonna 2013 ja edusti kahden kauden ajan HJK:ta ennen kuin päätti lopettaa uransa. Tainiolla on sympatiat molempia joukkueita kohtaan, mutta veri vetää silti enemmän Hakan puoleen.

– Olen aika neutraali pelin suhteen, mutta aikoinaan lähdin Hakasta, niin ehkä vaaka pikkaisen kallistuu siihen suuntaan.

Hakan ja HJK:n huippukohtaaminen pelataan Tehtaan kentällä sunnuntaina kello 16.00 alkaen. Liput Klassikkoon maksavat 15/8 euroa ja kausikortilla otteluun on ilmainen sisäänpääsy. 

(Kuva: Juha Tamminen)

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT