Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maalimäärä tullut Multasellekin yllätyksenä

Kalle Multanen iski torstaina neljä maalia Ilveksen verkkoon ja hänen tämän kauden maalilukemansa näyttää 26. Maalimäärä sivuaa samalla Ykkösen kaikkien aikojen maaliennätystä.

Multanen on ollut hurjassa vireessä viime aikoina, sillä kahdessa edellisottelussa on syntynyt peräti seitsemän maalia.

Multanen on itsekin yllättynyt kovasta maalimäärästä.

– En olisi uskonut tällaiseen maalimäärään ennen kautta. Olen kehittynyt koko ajan ja harjoitellut hyvin. Kevään cupin peleissä tuli maaleja ja sitä kautta tuli itseluottamusta, vaikka toki ne eri pelejä ovatkin. Heti kauden avauspelissä tuli maalia ja se helpotti, ”Kibe” avaa maalivireensä taustoja.

Ykkösen maalikuninkuudesta käydään vielä kovaa taistelua, kun kolme kierrosta on enää pelaamatta. Multasen niskaan hengittää maalitilaston kärkeä koko kauden pitänyt Jussi Aalto.

– Ei tässä vielä mitään ole voitettu. Aallon Jussi on vain maalin päässä, ”Kibe” muistuttaa.

Haka on tällä hetkellä sarjassa toisena ja KTP on seitsemän pisteen päässä. Multanen nostaa joukkueen edun oman maalikuninkuutensa edelle.

– Mieluummin nousisin ja jättäisin tuosta maalimäärästä aika paljon pois.

Hakan seuraava ottelu on lauantaina, kun se kohtaa Olympiastadionilla HIFK:n.

(Kuva: Olli Nykänen)

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT