Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka palaa Olympiastadionille 13 vuoden tauon jälkeen

Haka pääsee pitkästä aikaa pelaamaan Helsingin Olympiastadionille, kun HIFK isännöi Hakaa lauantaina pelattavassa Ykkösen ottelussa. HIFK-päivän kruunaava ottelu alkaa Stadikalla klo 16.00.

Edellisen kerran Haka on esiintynyt Huuhkajien kotiareenalla kesällä 2001, jolloin Haka kohtasi Mestareiden Liigan karsinnassa englantilaisen Liverpoolin. Tuossa ottelussa Haka teki kotiotteluidensa yleisöennätyksen. Lauantain ottelussa saatetaan muutama tuhat jäädä Liverpool-ottelun yleisömäärästä, mutta tunnelmaa tuskin legendaariselta stadionilta puuttuu siltikään.

Kummallakin joukkueella on vielä hyvä mahdollisuus napata Ykkösen kakkossija itselleen. Haka on sarjassa nimenomaan toisena tällä hetkellä. IFK löytyy sijalta neljä, mutta ainoastaan pisteen Hakan alapuolelta. Kun viidentenä oleva Ilveskin on ainoastaan pisteen Hakaa perässä, tulee Ykkösen hopeamitaleista todella tiukka taisto.

Kauden kaksi aiempaa kohtaamista pelattiin Tehtiksellä. Kesäkuun alussa IFK haki pisteet numeroin 4-1 ottelusta, jossa vieraat pitivät Hakaa lähes pilkkanaan. Heinäkuun lopussa Haka sai kuitattua kuitenkin tuon tappion 1-0-voittoon päättyneessä kamppailussa.

Lauantain kamppailua odotellaan myös Haka-leirissä innolla.

– Hyvät tunnelmat on joukkueen sisällä. Mikäs sen hienompaa kuin päästä Stadikalle pelaamaan, innostuu Hakan topparina hyvän loppukesän pelannut Mikko-Petteri Latosaari.

Kauden lopun tavoitekin on kirkkaana mielessä.

– Voitto sieltä pitää hakea, sillä sarjan kakkossija on loppukauden vähimmäistavoite, kertoo Latosaari.

HIFK:n vahvuus on myös tiedossa, eikä helppoa peliä ole luvassa.

– Kauden ensimmäinen matsi heitä vastaan oli meiltä todella surkea ja hävittiin ansaitusti roimin numeroin. Toiseen kohtaamiseen parannettiin paljon ja otettiin tärkeä voitto. Siitä lähdetään jatkamaan lauantaina, tietää Latosaari.

Voiton avainkin on tuttu jo Pirkanmaan Derbystä.

– Pidetään oma pää puhtaana ja kuka muu muka kuin Kibe (Kalle Multanen) käy iskemässä pari häkkiä, niin voitto on taattu ja saadaan Kibelle Ykkösen maaliennätys kokonaan omiin nimiin, naurahtaa Latosaari.

Joka tapauksessa lauantain HIFK-päivän huipentumasta on tulossa hieno tapahtuma myös vieraiden näkövinkkelistä.

– Upea tapahtuma on varmasti luvassa. Vaikka Haka onkin vieraisilla, niin ihan täynnä Stadikka ei taida silti olla. Paljon on väkeä silti varmasti liikkeellä ja tunnelma on taatusti kohdallaan, päättää Latosaari.

HIFK:n ja Hakan välinen Ykkösen ottelu alkaa Olympiastadionilla lauantaina kello 16.00. Jos et pääse paikalle, voit kuunnella suoran otteluselostuksen www.vastapallo.com -nettilehden kautta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT