Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Pirkanmaan derbyssä riittää panosta

Haka ja Ilves mittelevät torstaina Tehtaan kentällä kauden viimeisen Pirkanmaan derbyn. Kaksi aiempaa kohtaamista pelattiin Tampereen Tammelassa, missä Haka jäi tällä kaudella voitoitta.

Ensimmäisen vei Ilves lukemin 2-1, toisessa jäätiin kokonaan maaleitta. Niinpä Pirkanmaan herruus on tällä hetkellä tamperelaisten hallussa ja sen Haka haluaa talvehtimaan omiin suojiinsa.

Pirkanmaan herruuden lisäksi kummallakin on panosta vielä Ykkösessäkin, sillä sarjan hopeamitalit ovat kummallekin joukkueelle edelleen mahdolliset. Kotijoukkue Haka on sarjassa neljäntenä, kolme pistettä PK-35 Vantaan perässä. Ilves on Hakan edellä kolmantena, ainoastaan pisteen vantaalaisia perässä. Voitolla Haka siis ohittaisi Ilveksen ja  siirtyisi sarjassa joko kolmanneksi tai toiseksi.

Edellisellä kierroksella kumpikin joukkue otti voitot. Haka haki vieraspisteet Vuosaaresta lukemin 3-1 Kalle Multasen paukutettua hattutempun Viikinkien verkkoon. Ilves puolestaan väänsi kotonaan voiton FC Jazzista toisen puoliajan maaleilla lukemin 3-0.

Hakan puolustuksen ja keskikentän laidoilla viilettävä Niko Markkula odottelee derbyä innoissaan.

– Kyllä nämä derbyt on tietyllä tapaa kauden kohokohtia. Hyvä fiilis on koko joukkueella ennen ottelua, Markkula kertoo.

Tammelassa pelatuissa derbyissä yleisöä oli yhteensä yli 8000 henkeä. Markkula ei kuitenkaan epäile, että tunnelma jäisi Tehtiksellä vaisummaksi.

– Kahdessa aiemmassa pelissä tunnelma oli Tammelassa todella hyvä, mutta en epäile hetkeäkään etteikö torstaina Tehtiksellä fiilis olisi sama, Markkula innostuu.

Vaikka voittoa ei tällä kaudella Ilveksestä olekaan vielä otettu, ovat pelit olleet pienistä marginaaleista kiinni.

– Aikaisemmat matsit oli tosi tasaista vääntöä. Jälkimmäisessä Sakun (Pesonen) punakortti vähän sotki pakkaa, mutta me pelattiin tosi hyvin, vaikka oltiin yhden miehen alivoimalla, Markkula puntaroi.

JJK-kasvatti tietää, miten Pirkanmaan herruus napataan takaisin Tehtikselle torstaina.

– Puolustetaan koko joukkueena tiivisti ja hyvin. Sen jälkeen Kibe (Kalle Multanen) käy nakkaamassa pari maalia ja me voitetaan, Markkula virnistää.

Niin helppoa se on.

Kauden viimeinen Pirkanmaan derby pelataan Tehtiksellä torstaina 11.9. kello 18.30 alkaen. Tervetuloa täyttämään Tehtis mustavalkoisin värein!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT